Pori liikkuu -sovellus puhelimen näytöllä Liisantorin tekojääradalla

Missä ja miten Porissa voi liikkua? – Kehitä kanssamme Pori liikkuu -sovelluksesta taskussa kulkeva liikkumismotivaattori

Miltä kuulostaisi, jos saman sovelluksen takaa löytyisi Porin kaikki liikuntapaikat, niiden aukioloajat, hintatiedot, ajankohtaiset uutiset sekä esimerkiksi lenkkipolkujen ja kuntoratojen pituudet? Sellainen on nyt julkaistu. Uudesta Pori liikkuu -sovelluksesta voi jatkossa katsoa esimerkiksi latujen ja luistelukenttien hoitotilanteen lähes reaaliajassa.

Pori liikkuu -sovellus puhelimen näytöllä Liisantorin tekojääradalla

Sovellus on julkaistu asukkaiden käyttöön ja sen kehittämistä on tarkoitus jatkaa yhteistyössä asukkaiden kanssa.  

– Sovelluksen avulla on nyt jo mahdollista tutustua Porin monipuolisiin liikuntapaikkoihin. Karttaa hyödyntämällä voi lähteä seikkailemaan itselleen tuntemattomillekin alueille ja pysyä selvillä siitä, mihin polku johtaa ja paljonko matkaa on jäljellä. Lisäksi sovellukseen tuotetaan eri tasoisia liikuntavinkkejä, joita voi hyödyntää omatoimisessa liikkumisessa. Toivomme, että saamme julkaisuvaiheessa näistä asioista jo palautetta. Esimerkiksi kuntopoluista ei ole välttämättä vielä kaikkia tietoja ja haluaisimme kuulla asukkailta, millaista tietoa eri kohteista kaivataan, sanoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.  

Jo tulevana talvena tieto avoinna olevista luistelualueista ja laduista saadaan päivitettyä sovellukseen tuoreeltaan hoidon yhteydessä. Esimerkiksi sääolosuhteista johtuvat muutokset voidaan päivittää heti kentän tai ladun viereltä. Tarkoituksena on tarjota mahdollisimman reaaliaikaista informaatiota liikuntapaikkojen tilasta niiden käyttäjille.  

Asukkailta saadun palautteen lisäksi sovellusta jatkokehitetään vuorovaikutteisempaan toimintaan.  

– Jatkamme sovelluksen kehittämistä ja toisessa vaiheessa saamme myös uusia, vuorovaikutteisia juttuja mukaan. Nyt voimme antaa liikkumisvinkkejä, mutta jatkossa pystymme tarjoamaan vielä personoidumman välineen liikkumiseen, lupailee ICT-suunnittelija Tarja Varpela.  

– Sovelluksessa on mahdollista antaa kehitysideoita ja palautetta koko ajan. Sovellus tuodaan käyttöön heti tässä ensimmäisessä vaiheessa, mutta käyttäjiltä saatava palaute on tärkeässä roolissa, kun sovelluksen tulevaa kehitystä mietitään. Tarkoituksena on, että kaiken tasoiset liikkujat ottavat Pori liikkuu -sovelluksen käyttöönsä ja löytävät sieltä virikettä sekä motivaatiota liikkumiseen, jatkaa Lahti.  

Pori liikkuu -sovellus on ladattavissa Google Play -kaupasta sekä App Storesta. Tämän sovelluksen kautta löytyy jatkossa myös ajankohtaiset kaupungin liikuntapalveluiden uutiset, harrastushaku ja web-kamerat. Harrastushakuun seurat ja muut tahot voivat ilmoittaa tarjoamaansa harrastustoimintaa ja vastaavasti asukkaat etsiä harrastuksia.  

Projektissa on kyse yhdestä innovatiivisesta hankinnasta, johon Porin kaupunki on sitoutunut. Sovelluksen on tehnyt porilainen WiseGym Oy tiiviissä yhteistyössä kaupungin liikunta-, ICT- ja elinvoimayksikön kanssa.  

 


Pori liikkuu -sovellus puhelimen näytöllä Liisantorin tekojääradalla