Autoja Porinsillan kupeessa

Miten, missä ja milloin me liikumme? Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus kartoittaa liikkumistamme koko tulevan vuoden

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus on jälleen käynnissä. Jo vuosikymmeniä säännöllisesti liikkumistottumuksia kartoittanutta tutkimusta on uudistettu, tuoden entistä paremmin tietoa ajankohtaisten ilmiöiden näkymisestä arjessa niin paikallisesti, kuin valtakunnallisestikin. Tällä kertaa tutkimukseen on kutsuttu osallistumaan yli 90 000 Suomessa asuvaa ihmistä.

Autoja Porinsillan kupeessa

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus kartoittaa Suomessa asuvien keskimääräisiä liikkumistottumuksia vuoden jokaisena päivänä. Koko vuoden 2021 kestävän tiedonkeruun aikana kysytään päivittäin tietyltä, satunnaisesti valitulta joukolta ihmisiä näiden omasta liikkumisesta ja sen muutoksista. Uudistetussa tutkimuksessa eri kaupunkiseutujen alueellinen näkökulma tulee entistä vahvemmin esille.

Henkilöliikennetutkimus kertoo miten, missä ja milloin me liikumme ja siitä, mikä on muuttunut liikkumisessamme. Liikennejärjestelmän ja liikkumistapojen muutokset tuovat jatkuvasti uusia tietotarpeita ja vaativat aikaisempaa tiheämpää seurantaa liikenteen kehityksestä.

– Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus on laajuudessaan korvaamaton osa tietouttamme liikkumistavoistamme. Halusimme toteuttaa kyselyn myös tämän poikkeavan tilanteen vallitessa ja kannustammekin kaikkia tutkimukseen kutsuttuja osallistumaan, jotta saamme tutkittua tietoa siitä, miten nykytilanne vaikuttaa liikkumistottumuksiimme mahdollisesti myös pidemmällä aikavälillä, painottaa ylijohtaja Jarkko Saarimäki Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Mukana kattavasti sekä valtakunnallinen että kaupunkiseutujen näkökulma – Pori viiden kaupungin joukossa

– Porissa olemme mukana lisäotoksella, jotta saamme paikallistasolla tarkempaa tietoa kulkutottumuksista, kertoo Porin kaupungin vs. liikenneinsinööri Eija Riihimäki.

Valtakunnallista henkilöliikennetutkimusta on tehty vuodesta 1974 lähtien aina 5–6 vuoden välein. Tutkimus on laajuudessaan merkittävä. Se kattaa koko väestön ja maan eri alueet, kaikki kulkutavat, vuodenajat ja viikonpäivät sekä liikkumisen kotimaassa ja ulkomaille. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään laajasti, mm. liikenteen ja maankäytön suunnittelussa, valtakunnallisessa ja alueellisessa liikennejärjestelmän suunnittelussa sekä liikkumisessa tapahtuvien muutosten seurannassa ja ennakoinnissa.

Mukana tutkimuksessa ovat liikenteen ja ympäristön hallinnonalojen viranomaisina liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto, Suomen ympäristökeskus ja Tilastokeskus sekä Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan sekä Pirkanmaan ELY-keskukset.

Seutujen osalta mukana ovat Kajaanin, Joensuun, Porin, Hämeenlinnan ja Jyväskylän kaupungit, Helsingin, Oulun ja Tampereen kaupunkiseudut sekä Keski-Suomen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot.

Valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.hlt.fi.

 


Autoja Porinsillan kupeessa