Porin taidemuseo_kuvituskuva

Näyttelyopastukset ja työpajat jatkuvat jälleen taidemuseossa

Taidemuseon kevään ohjelmassa yleisöjä ilahduttavat näyttelyiden rinnalla monet erilaiset työpajat ja opastukset. Tule mukaan!

Porin taidemuseo_kuvituskuva

Maksuton ja kaikille avoin TAIDEkierros on palannut keskiviikkoiltoihin. Opastus ajankohtaisiin näyttelyihin alkaa kello 18 ja sen kesto on noin puoli tuntia. Suosituissa piirustusilloissa piirretään elävää mallia ja erilaisia asetelmia. Opi taiteilijalta -työpajat ovat ainutkertaisia mahdollisuuksia tutustua taiteilijoihin ja työskennellä heidän kanssaan. Lasten lauantait kutsuvat lapsia ja lapsiperheitä taiteen äärelle.

– Opastuksilla saa enemmän irti näyttelyistä ja työpajoissa pääsee tekemään itse. Työpajoissamme vierailee ohjaajina alueella työskenteleviä taiteilijoita kuten Anne Kimiläinen, Juuso Leppälä ja Mollu Heino sekä Nykytaideryhmä Kylkiäinen. Työpajaan tai opastukseen osallistuminen tuo museokävijän vielä lähemmäs taidetta, pohtii intendentti Mirja Ramstedt-Salonen.

– Yleisöohjelmastamme löytyy tekemistä aikuisille, nuorille, lapsille ja lapsiperheille. Osallistumismaksut ovat varsin kohtuullisia ja pääsyliput voi ostaa helposti verkkokaupasta. Vapaita paikkoja voi myös aina tiedustella taidemuseon asiakaspalvelusta. Moni on löytänyt työpajan sisällöstä itselleen myös uuden harrastuksen, iloitsee Ramstedt-Salonen.

Noudatamme toiminnassamme voimassa olevia valtakunnallisia ja alueellisia koronapandemiaan liittyviä ohjeita. Ajankohtaiset tiedot löytyvät taidemuseon nettisivuilta sekä sosiaalisesta mediasta.

Lue lisää Porin taidemuseon kevään ohjelmasta ja tule mukaan: http://www.poriartmuseum.fi/fin/vierailu_u/index.php

Liput työpajoihin ostetaan ennakkoon verkkokaupasta: https://verkkokauppa.pori.fi/tuote-osasto/taide-ja-kulttuuri/tapahtumat-ja-tilaisuudet/


Porin taidemuseo_kuvituskuva