Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto ajaa nuorten asioita

Porin nuorisovaltuusto (Nuva) on aktiivinen ja paikallinen vaikuttaja, joka pyrkii toiminnallaan ja päätöksillään edistämään nuorten porilaisten asioita. Nuorivaltuusto pyrkii kohtaamaan kaupungin nuoria järjestettävien tilaisuuksien merkeissä.

Nuorisovaltuusto

– Nuorisovaltuusto tekee vaikuttamistyötä edustamalla kaikkia porilaisia nuoria. Järjestämme erilaisia tapahtumia ja kilpailuja nuorille sekä teemme muun muassa kannanottoja nuoria koskeviin asioihin. Viimeisimpiä kannanottoja ovat olleet lukioiden yhdistymisestä, Kulttuuritalo Anniksen tilanteesta sekä lukioissa etäopetuksen jatkamisesta, Porin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Katarina Roivainen taustoittaa.

Nuorisovaltuusto osallistuu Porin kaupungin päätöksentekoon tehokkaasti.   

– Meillä on edustajat kaupunginvaltuustossa sekä sivistys-, tekninen-, perusturva- ja ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnissa. Kokoonnumme kahden viikon välein yleensä keskustan nuorisotalolla. Nuvan sisäiset toimikunnat kokoustavat omina ajankohtinaan. Yksi toimikausi kestää vuoden ja joulukuussa järjestetään avoin Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous, Roivainen kertoo.

Nuorisovaltuustotoiminta toivottaa kaikki halukkaat tervetulleiksi.

– Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa 13-20-vuotias vaikuttamisesta kiinnostunut porilainen tai Porissa opiskeleva nuori osallistumalla kahteen kokoukseen. Kokousajankohdista ilmoitetaan etukäteen Instagramissamme, @porinnuva. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan ympäri vuoden ja kenelle tahansa nuvan jäsenelle tai myös Instagramiin voi laittaa viestiä, jos haluaa lisätietoa, Roivainen muistuttaa.

Keväällä 2018 Porin kaupungille myönnettiin Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus (LYK). Porissa keskitytään tällä hetkellä lapsen oikeuksien tunnetuksi tekemiseen, lasten ja nuorten osallisuuteen sekä lapsia koskevien asioiden koordinoituun tarkasteluun.


Nuorisovaltuusto