Ohjaamo Satakunnan logo

Ohjaamo haastaa vapaa-ajantoimijat mukaan toimintaansa ja some-kampanjaan

Ohjaamo Satakunta toimii nuorten aikuisten tietopankkina. Se haastaa paikalliset vapaa-ajantoimijat lähtemään mukaan osaksi virallista verkostoaan. Ohjaamo tiedottaa verkostoaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista sekä ohjaa mahdollisia uusia harrastajia oikeaan paikkaan.

Ohjaamo Satakunnan logo

Ohjaamon verkostoon ilmoittaudutaan osallistumalla somekampanjaan, jolloin harrastusseurat kilpailevat samalla noin 1000 euron arvoisesta pääpalkinnosta. Palkinto sisältää virkistäytymisillan 20 hengelle. Pakettiin kuuluu Otavankatu 5:n saunatilojen käyttö, Ravintola PikkuX:n ruokatarjoilu sekä yhteinen ryhmäaktiviteetti viihdekeskus ZBasen järjestämän lasertaistelun merkeissä.

Kampanjaan voi osallistua mikä tahansa rekisteröity vapaa-ajan yhdistys tai seura, jonka kohderyhmään kuuluvat 15-30-vuotiaat nuoret. Ohjaamo valitsee osallistujien joukosta viisi finalistia, minkä jälkeen yleisö pääsee äänestämään Facebookissa omaa suosikkiaan koko kilpailun voittajaksi.

Some-kampanjan osallistumisohjeet

  • Kuvaa lyhyt (enintään 1 minuutin pituinen) video, jossa esittelet omaa harrastustoimintaasi.                
  • Peukuta videossa yhteistyölle Ohjaamon kanssa ja kutsu uudet harrastajat mukaan ryhmäsi toimintaan (toteutustapa vapaa).                   
  • Lähetä valmis video Ohjaamon sähköpostiin (ohjaamo.satakunta@pori.fi) ja liitä mukaan yhteyshenkilönne puhelinnumero ja sähköpostiosoite.  
  • Jaa video myös harrastusseurasi omissa some-kanavissa.
  • Osallistumisaika 15.8.2018 asti.
  • Voittaja julistetaan syyskuussa 2018.


Ohjaamo Satakunnan logo