Rakkauskarhu

Päiväkoti Pikkureppu on otettu käyttöön – vihkiäisissä luovutetaan lasten vaalien voittaja

Päiväkoti Pikkureppu vihitään virallisesti käyttöön tiistaina 6. maaliskuuta.

Rakkauskarhu

Vihkimisen suorittaa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Vähäraumantien päälle rakennettu Pikkureppu on Porin kaupungin uusin varhaiskasvatuksen yksikkö.

Lapset ja henkilöstö siirtyivät tammikuussa käyttöönotettuun uuteen kuuden lapsiryhmän yksikköön Liinaharjan päiväkodista. Uusissa tiloissa on loistavat liikuntamahdollisuudet. 

– Liikuntasali on tarpeeksi iso sekä varustettu kiipeilyseinällä ja motoriikkakiskoilla. Puolapuita on liikuntasalissa, käytävillä ja osastoissa. Osastoissa on myös katossa terässilmukat, jotka mahdollistavat esimerkiksi keinujen, majojen ja renkaiden ripustamisen kattoon. Välineisiin on panostettu, kuvailee päiväkodin johtaja Teija Suvanto.

Liikuntavälineiden lisäksi päiväkodissa on panostettu tekniikkaan ja sen vaatimaan kalustoon. Lasten käytössä on tabletteja, joilla on mahdollisuus pelata, tehdä videoita sekä kuvata.

– Myös esteellisyys on huomioitu tekniikan kanssa. Jumppasalissa on valtava valkokangas sekä mikrofoni ja tekniikkaa, joissa on huomioitu kuulokojeen käyttäjät, sanoo Suvanto.

Lapsille on haluttu antaa myös rauhallisuutta, jonka vuoksi kaikki osastot ovat äänieristettyjä. Niistä löytyy erilaisia sermejä, luolia ja majoja, joita voidaan hyödyntää.

Porin kaupunki on vuokrannut tilat Porin YH-Asunnoilta. Neliöitä uudessa rakennuksessa on 1514.

– Sivistyslautakunta on hyväksymässään tilasuunnitelmassa todennut, että Liinaharjan päiväkodista on mahdollisuus luopua uuden päiväkodin valmistuttua. Päiväkoti ei sellaisenaan enää palvellut käyttötarkoitusta, toteaa varhaiskasvatusyksikön päällikkö Ritva Välimäki.

Vihkiäisiä päiväkodissa vietetään kutsuvierastilaisuutena.

– Lasten vaalit voittanut sydänkarhu luovutetaan Pikkurepun vihkiäisissä, paljastaa viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala.

 


Rakkauskarhu