Palmgren Ensemblen vasket

Palmgren Ensemble tuo musiikkia kaupunkiin

Palmgren Ensemble tarjoaa nuorille musiikin ammattilaisille unelmien kesätyön nyt jo toistamiseen. Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Palmgren-konservatorion kesäorkesteri kokoaa yhteen jälleen nuoria muusikoita eri puolilta Suomea. Samalla yhtye tuo musiikkia kaupunkilaisten iloksi konserttilavoille, erilaisiin tapahtumiin ja yksityistilaisuuksiin.

Palmgren Ensemblen vasket

14-henkinen orkesteri koostuu musiikin opiskelijoista, joista osa opiskelee Palmgren-konservatoriossa. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii viime vuoden tapaan Sibelius-Akatemiassa säveltämistä opiskeleva Robert Ruohola.

Palmgren-konservatorion rehtori Markku Ollila kertoo selvästi mielissään, kuinka kesäorkesterin ensimmäinen kausi eli kesä 2018 oli menestyksekäs.

”Tätä kesää varten orkesterin olemassaoloa ei tarvinnut perin pohjin perustella. Sen sijaan minulta kysyttiin, että järjestetäänhän se tänäkin vuonna”, myhäilee Ollila.

Imu yhdessä tekemiseen ja soittamiseen on valtava. Orkesterin sellisti saapui tällä kertaa Saksasta. Keravalainen Jeminia Valve soittaa pasuunaa kesäorkesterissa toistamiseen. Viime vuonna sukulainen vinkkasi tästä erityislaatuisesta kesätyöpaikasta eikä hakemista tänä keväänä tarvinnut kahta kertaa miettiä.

”Kesäorkesterin myötä pääsee keikkailemaan ja treenaamaan kunnolla. Yhdessä hengailu on myös kohokohta, koska tässä on niin hyvä porukka,” Valve taustoittaa.

Kesäorkesteri soittaa kaupungilla erilaisissa tapahtumissa, yksityistilaisuuksissa sekä puistoissa. Ensemblea voi kuulla muun muassa Pori Jazz Kids:in Porilgongissa. Palmgren Ensemblen keikoista vastaa tuottaja Liisi Uusitalo. Kysy rohkeasti musiikkia tilaisuuksiisi – Ensemble tekee mielellään vierailuja eri puolille Poria.


Palmgren Ensemblen vasket