Koronanäyte sairaanhoitajalla

Perusturvan tartunnanjäljitys ankarasti ruuhkautunut – puheluissa viivettä useita päiviä

Perusturvan tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut valtavasti kasvaneiden koronatartuntojen vuoksi.

Koronanäyte sairaanhoitajalla

Tällä hetkellä positiivisen testin saaneille pystytään soittamaan vasta 7-9 päivän kuluttua tekstiviestin saapumisesta.

Tärkeintä on noudattaa esimerkiksi näytteenoton yhteydessä annettuja ohjeita ja pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes virallinen testitulos saapuu. Positiivisesta tuloksesta tulee tekstiviesti, jossa annetaan ohjeet ja neuvotaan, mistä lisätietoja karanteenista ja eristyksestä voi lukea.

Mikäli sairastunut henkilö on siinä määrin hyvävointinen, että hän pärjää kotonaan, on pysyteltävä muista eristyksissä. Ylimääräiset puhelut perusturvan numeroihin koskien esimerkiksi työpaikalle toimitettavaa todistusta ruuhkauttavat palveluita entisestään ja saattavat estää avunsaannin todellisessa hädässä olevalta.

Mikäli sairastunut haluaa tehdä jotain tilanteen hyväksi, hän voi kontaktoida puhelimitse tartuttavuusaikana mahdollisesti tapaamiaan henkilöitä ja pyytää heitä tarkkailemaan omaa olotilaansa tartuntojen leviämisen estämiseksi.

Perusturvassa on rakenteilla sähköinen järjestelmä, jonka kautta positiivisen koronatestituloksen saaneet kuntalaiset voivat tehdä tartunnanjäljitykseen liittyvän selvityksen. Tämän toivotaan osaltaan purkavan ruuhkaa puhelimissa. Asiasta tiedotetaan lisää.

Lisätyövoiman rekrytointi on lähtenyt hyvin käyntiin

Perusturva lähetti viime vuoden lopulla pyynnön, jossa kutsuttiin terveysalan ammattilaisia lisätöihin koronaan liittyviin tehtäviin. Yhteydenottoja on tullut kiitettävästi, jopa siinä määrin että osa yhteydenotoista on yhä käsittelemättä. Koska perusturvassa samat ihmiset työskentelevät laajasti monissa koronaan liittyvissä tehtävissä, on työhön ilmoittautumisten purkamiseen rajallisesti aikaa. Perusturva kiittää kaikkia jo ilmoittautuneita ja kehottaa odottamaan yhteydenottoa. Jo lähetetyt sähköpostit ovat tallessa. Koska osaajia tarvitaan monenlaisiin työtehtäviin, voivat uudet ammattilaiset yhä ilmoittautua.

Haluaisitko tulla lisätöihin?

Lähetä sähköposti osoitteeseen: rekry@pori.fi
Jos sähköpostin lähettäminen ei ole mahdollista niin voit myös soittaa: 044 701 2840

Kerro viestissäsi lyhyesti yhteystietosi, koulutuksesi, toiveet työn keston, työajan ja työn aloittamisajankohdan suhteen.

 


Koronanäyte sairaanhoitajalla