Perhepäivähoidon pikkutontut

Pikkutontut veivät sydämellisiä joululorukortteja lähimmäisille

Perhepäivähoidon kaksi lapsiryhmää veivät ahkerasti joulutervehdyksiä parin viikon ajan Porin keskusta-alueen viriketoimintapaikoihin ja palvelupisteisiin.

Perhepäivähoidon pikkutontut

Viemisinään pikkutontuilla oli sydämellisiä joululorukortteja lähimmäisille. Myös tonttujen joululauluesitykset kuuluivat tervehdyskäyntien ohjelmaan.

– Lasten jakamien joululorukorttien tuottama ilo yllätti meidätkin. Myös joululaulut loivat aitoa joulun tunnelmaa ja oli hienoa, kun vanhemmatkin lähtivät mukaan laulamaan lasten kanssa kaikille tuttuja joululauluja. Monet tahot ovat pyytäneet meitä tulemaan uudelleen, kertoo perhepäivähoitaja Sari Hattukangas-Kuusisto.

Myös itse artistit kokivat joulukiertueen menestyksenä, ja eivätkä tontutkaan jääneet vaille jouluista huomiota.

– Tosi kivaa! Tontuista on tykätty ja tontut on saaneet erilaisia juttuja, vahvistaa Niilo-tonttu kiertueen onnistumisen.

Tontuilla riitti kierrettävää ja tervehdittävää, sillä joululorukortteja oli askarreltu yhteensä 1000 kappaletta. Tervehdyskäyntejä tontut tekivät lähes kymmeneen Porin kaupungin, Porin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän ja kolmannen sektorin kohteeseen.

– Olemme tehneet paljon yhteistyötä Suomalaisen Palvelukodin vanhusten kanssa ja nähneet, miten onnellisia he ovat tavatessaan lapsia. Niinpä päätimme laajentaa reviirejämme ja jakaa hyvää joulumieltä muillekin tahoille, kertoo perhepäivähoitaja Marika Korpela.

Porin kaupungilla työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Lapsiryhmän koko perhepäivähoidossa on neljä lasta hoitajaa kohden.

 


Perhepäivähoidon pikkutontut