Kuvakaappaus kaupunginvaltuuston kokouksen live-lähetyksestä

Pori aloittaa valtuuston kokousten videoinnin – ensimmäinen suora lähetys maanantaina

Porin kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata jatkossa suorina videolähetyksinä. Seuraava valtuuston kokous on 23. syyskuuta. Kokouksessa esityslistalla on muun muassa uuden perusturvajohtajan valinta, asemakaavamuutoksia ja valtuustoaloitteita.

Kuvakaappaus kaupunginvaltuuston kokouksen live-lähetyksestä

Kello 18 alkavaa kokousta pääsee seuraamaan Porin kaupungin Youtube-kanavan välityksellä. Kokous on katsottavissa jälkikäteen tallenteena niin ikään kaupungin Youtubesta heti kokouksen jälkeen.

Kokouksen aiheista voi keskustella Twitterissä liittämällä twiitteihin aihetunnisteen #porivaltuusto. Twitter-profiili @porikaupunki raportoi suoraan kokouksesta.

Kokousten live-lähetyksien tavoitteena on lähentää kaupunkia ja kaupunkilaisia, sekä avata kaupungin työskentelyä ja päätöksentekoa.

Valtuuston videointi perustuu vuonna 2017 jätettyyn valtuustoaloitteeseen. Suoratoistoa pilotoitiin joulukuussa 2018. Tallennetta on katsottu yli tuhat kertaa. Myös kyselyt ovat osoittaneet, että kaupunkilaiset haluavat päästä seuraamaan kokouksia videon välityksellä.

Valtuuston kokousten lähetysten toteuttamisesta vastaa yhteistyössä kaupungin kanssa Äänirasia. Live-lähetyksiä on tarkoitus jatkaa ainakin vuoden 2020 loppuun saakka.

Loppuvuoden valtuuston kokoukset pidetään 23. syyskuuta, 28. lokakuuta, 11. marraskuuta ja 9. joulukuuta.

Kuntaliiton vuonna 2018 tekemän tutkimukseen mukaan jo lähes joka neljännen kunnanvaltuuston kokousta voi seurata suorana kotikatsomosta.


Kuvakaappaus kaupunginvaltuuston kokouksen live-lähetyksestä