Porin kaupungintalo

Pori hakemassa mukaan työllisyyden kuntakokeiluun – tavoitteena edistää työllistymistä

Kokeilun tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista sekä tuoda uusia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen.

Porin kaupungintalo

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan. Hallitusohjelmaan liittyen käynnistetään keväällä 2020 työllisyyden kuntakokeilut.

Kokeilujen kohderyhmät ovat alle 30-vuotiaat työttömät ja toimenpiteissä olevat, kaikki KELA:n työttömyysetuuksia saavat työttömät ja toimenpiteissä olevat sekä kaikki työttömät ja toimenpiteissä olevat maahanmuuttajat. 

– Tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Työnhakijoille kehitetään tarjottavia työllistymistä tukevia palveluja ja palvelumalleja, joiden avulla voidaan paremmin tunnistaa ja ratkaista yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet, kertoo työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laine Porin kaupungilta.

Kokeilut tulevat kestämään keväästä 2020 vuoden 2022 loppuun. Kokeiluihin voi hakea yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että asukasmäärä kokeilussa on vähintään 30 000.  Porin kaupungin kanssa kokeiluun hakeutumisesta ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Kankaanpää, Karvia, Kokemäki sekä Ulvila.  Kuntien yhteinen asiakasmäärä syyskuun tietojen mukaan olisi 5 727, josta Porin osuus olisi 4 347. Satakunnan työllisyyskokeilun hallinnointivastuu on Porin kaupungin työllisyyspalveluilla. Muiden kuntien osallistuminen kokeiluihin selviää marraskuun aikana.

– Kunnat vastaavat työnhakijoiden palveluprosesseista ja TE-palveluiden tarjoamisesta julkisen työvoima- ja yrityspalvelulain mukaisesti.  TE-toimistolta siirtyy kuntien työnjohdon alle henkilöstöresursseja sekä päätösoikeus työllisyysmäärärahojen käyttöön kokeilun asiakasmäärien mukaisesti, Laine selventää.

Kokeiluja tullaan seuraamaan jatkuvan tilastoseurannan ja erillisen tutkimuksen avulla. Kokeilun yksityiskohtainen resurssointi päätetään myöhemmin, kun kokeilulain valmistelun yhteydessä selviävät tarkemmin kuntien ja valtion toimivaltarajaukset ja niihin liittyvät tehtävät.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan ensi maanantaina 18. marraskuuta.


Porin kaupungintalo