Kokeilun paikka -hankkeen kilpailualue Yrjönkadulla

Pori käynnistää kilpailun kaupunkitilan elävöittämiseksi Yrjönkadulla

Porin kaupunki käynnistää avoimen kilpailun, jossa etsitään taiteilijaa, taiteilijaryhmää tai kaupunkimuotoilijaa ideoimaan ja toteuttamaan kaupunkitilaa elävöittäviä ja aktivoivia toimenpiteitä Yrjönkadulle Bepopia vastapäätä.

Kokeilun paikka -hankkeen kilpailualue Yrjönkadulla

Kilpailussa haetaan suunnitelmaa ja toteutusta osoitteessa Yrjönkatu 21–23 sijaitsevan kävely- ja pyöräilyväylän kehittämiseksi Porin päivän viikonlopulle 25.–27.9.2020.

– Toteutus voi olla esimerkiksi yhteisöllisesti toteutettu katutilan elävöittämiskokeilu, katumaalaus tai muunlainen katuun toteutettu teos, joka jää ilahduttamaan kulkijoita myös Porin päivän jälkeen, kuvailee yhdyskuntasuunnittelija Sari Kivioja.

Nykyisellään katuosuus on täysin asfaltoitua pintaa, ilman kadunkalusteita tai kaupunkivihreää.

– Miten kaupunkitilasta voidaan tehdä houkuttelevampi paikka kävellä, pyöräillä ja oleskella? Miten teos voisi olla osa opastusta ja kuvata matkakeskuksen ja kävelykadun suuntia, kysyy Kivioja.

Kaupunkilaiset pääsevät mukaan valitsemaan toteutettavaa teosta. Kokeilun paikka -hankkeen Porin työryhmä yhteistyössä kaupungin julkisen taiteen ryhmän edustajan kanssa valitsee ehdotukset, joista asukkaat saavat äänestää suosikkiaan.

Porin päivän viikonloppuna Porin kaupunki järjestää Yrjönkadun katuosuudella tapahtuman, jonka aikana kilpailun voittanut teos esitellään yleisölle tai vaihtoehtoisesti toteutetaan.

Kilpailu on avoinna 27.7.–28.8.2020. Kilpailusta järjestetään avoin infotilaisuus tiistaina 11.8.2020 kello 13 yhteisötila Poriksessa (Yrjönkatu 13). Tilaisuuteen ilmoittaudutaan verkkolomakkeella 10.8. mennessä. Kilpailuehdotusten arviointi suoritetaan viikoilla 36–37 ja toteutus on viikolla 39. Toteutettavaksi valittava teos palkitaan 4500 euron summalla ja toiseksi tullut 500 eurolla.

Kilpailu on osa laajempaa kävely- ja pyöräilyreittien kehittämisen kokonaisuutta ja Ympäristöministeriön rahoittamaa Porin Kokeilun paikka -hanketta. Hankkeen yhtenä päätavoitteena on kannustaa opastuksen ja elämyksellisyyden keinoin kaupunkilaisia kävelyyn ja pyöräilyyn kaupunkikeskustan ja Kirjurinluodon sekä matkakeskuksen välillä. 

Kilpailun kohteena on kuvassa oikealla näkyvä kävely- ja pyöräilyväyläosuus Mikonkadulta Itsenäisyydenkadulle. Kuva: Porin kaupunki / Sari Kivioja.


Kokeilun paikka -hankkeen kilpailualue Yrjönkadulla