IL1 kuva

Pori palkitsi musiikkikilpailuissa menestyneitä porilaisnuoria

Menestystä nähtiin laajalla rintamalla niin tango- kuin harmonikkakilpailuissa. Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen sekä vs. kaupunginjohtaja Lauri Kilkku kukittivat porilaisnuoret kaupungintalolla järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa 25. elokuuta.

IL1 kuva

Porin kaupunki palkitsi seuraavat henkilöt (kuvassa vasemmalta oikealle):

Evelina Jääskeläinen – Tangonuori 2021 -kilpailun voittaja
Ville Vehkalahti – Kultainen Harmonikka 2022 voittaja
Heta Halonen – Tangokuningatar 2022
Samuel Heikola – Hopeinen Harmonikka 2022 voittaja
Annabel Heikola – Hopeinen Harmonikka 2021 voittaja

Tervetuliaissanoissaan Laulainen korosti monipuolisen taideharrastusmahdollisuuksien ja taidekoulutusten merkitystä kaupungille niin lasten ja nuorten mielekkään vapaa-ajan kuin nykyisten ja tulevien taide- ja kulttuurialalla menestyvien ammattilaistenkin kannalta.

– Huomionarvoista on myös, että palkitut ovat hyvinkin eri-ikäisiä ja toimivat näin esimerkkeinä ja esikuvina toisilleen sekä tuleville harrastajille, tekijöille ja ammattilaisille.


Pori palkitsi musiikkikilpailuissa menestyneet