Joulusatu

Pori Sinfoniettan koko perheen joulukonsertin leikittäjinä Satu Sopanen ja Tuomo Rannankari

Joulusatu-konsertti tempaa mukaan talviseen touhuun, jonka aikana kurkistellaan metsämökin ikkunoista ja lasketaan mäkeä jänöjussin kanssa. Konsertti pidetään Promenadisalissa perjantaina kello 18.

Joulusatu

Joulusatu kertoo kahden tontun, Tuomon ja Satun, joulukiireistä Korvatunturilla. Mitä kaikkea Tonttulassa tapahtuu ennen kuin Joulupukki pääsee matkaan?

Konsertissa sekä lapset että aikuiset pääsevät osallistumaan jouluvalmisteluihin lauluin ja leikein yhdessä Satu Sopasen, Tuomo Rannankarin ja Pori Sinfoniettan kanssa. Konsertin johtaa kapellimestari Jutta Seppinen.

Seppinen on yksi Suomen klassisen musiikin monitaitureista. Hän on kapellimestari, laulaja ja kuoronjohtaja. Seppinen on suorittanut Sibelius-Akatemiasta kaksi musiikin maisterin tutkintoa ja keväällä 2018 Taideyliopisto valitsi Seppisen Sibelius-Akatemian primamaisteriksi. Seppinen debytoi kapellimestarina Tampere Filharmonian kanssa syksyllä 2014. Tämän jälkeen hän on johtanut suurta osaa maamme orkestereista.

Satu Sopanen on yksi Suomen suosituimmista ja palkituimmista lastenmusiikin tekijöistä. Opiskeluissaan hän erikoistui varhaiskasavatukseen, kantelepedagogiikkaan sekä kansanmusiikkiin. Vuosien varrella Sopanen on tullut tutuksi TV2:n Pikku Kakkosen monien musiikkiohjelmien kautta. Hän on saanut urallaan useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten vuonna 2008 vastaanotettu Hyvätuuli-patsas, joka myönnetään vuosittain lastenmusiikin edistäjälle, sekä valtion lastenkulttuuripalkinnon vuonna 2011.

Tuomo Rannankari on television lastenohjelmista kaikille tuttu käsikirjoittaja, juontaja ja muusikko, joka on nähty muun muassa Pikku Kakkosen juontajana. Hänet valittiin 2019 vuoden lastenmusiikintekijäksi. Rannankari on levyttänyt neljä omaa lastenlevyä, joista viimeisin on marraskuussa 2021 Oulu Sinfonian kanssa julkaistu Sininen pallo. Vuonna 2020 Rannankarin Leikki on lasten työtä -albumi oli ehdolla Vuoden lastenalbumin Emma-palkinnon saajaksi.

Joulusatu – Tonttulan touhut -konsertista järjestetään lisäksi kummilapsitapahtuma torstaina 9.12. kello 18 Pori Sinfoniettan kummilapsille (vuonna 2017 syntyneet porilaiset perheineen). Mikäli perheenne kuuluu kohderyhmään, voitte kysyä paikkoja osoitteesta sinfonietta@pori.fi tai numerosta 044 701 1096.

 

Joulusatu – Tonttulan touhut
Pe 10.12. klo 18 Promenadisali

Jutta Seppinen, kapellimestari
Satu Sopanen, laulu & leikki
Tuomo Rannankari, laulu & leikki

Liput: 15 € / perhelippu 50 € Ticketmaster

Koronapassi käytössä

Ei avointa kenraaliharjoitusta.

Kummilapsitapahtuma to 9.12. klo 18 vuonna 2017 syntyneille porilaisille lapsille perheineen.


Joulusatu