Kaupungintalo keväällä

Pori tyytyy käräjäoikeuden päätökseen palveluliikelaitoksen kustannusten tarkastuksesta ja epäillyistä väärinkäytöksistä

Pori ei aio valittaa käräjäoikeuden päätöksestä palveluliikelaitoksen kustannusten tarkastuksesta ja epäillyistä väärinkäytöksistä.

Kaupungintalo keväällä

Käräjäoikeus hylkäsi kaupungin vahingonkorvausvaatimukset, koska katsoi, että rikoksen tunnusmerkistön täyttävästä menettelystä huolimatta ei ollut näytetty, että asiassa olisi aiheutettu kaupungille vahinkoa. Vahingon syntymistä ei voitu näyttää, koska kaupungilla ei ollut ohjeistusta edustamisesta tai siihen käytettävissä olevista rahoista.

Porin kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 20. toukokuuta. Se merkitsi käräjäoikeuden päätöksen tiedoksi. Päätös oli yksimielinen. Lisäksi käräjäoikeuden tuomiossa mainitut muun ohella edustamiseen liittyvät ohjeistukset saatetaan kaupunginhallituksen 10.6.2019 pidettävän kokouksen hyväksyttäväksi.


Kaupungintalo keväällä