Kesäinen jokiranta

Pori uudistaa työn tekemistä satsaamalla työpäiväkokemukseen

Porin kaupungin työn tekemisen tavat uudistuvat merkittävästi lähivuosien aikana. Uudistus keskittyy työpäiväkokemuksen kehittämiseen ja koskettaa niin vuorovaikutteista viestintää, työvälineitä kuin työtilojakin.

Kesäinen jokiranta

Kaupungin strategian mukaisesti uudistuksen painopiste on työkulttuurin kehittämisessä, digitalisaation hyödyntämisessä, työnteon mobilisoitumisessa, rohkeissa kokeiluissa ja verkostomaisessa yhteistyössä. Johtamiselle ja hallinnolle valmisteltavan monitilaratkaisun ajatuksena on lisätä avoimuutta, tukea yhteisöllisyyttä ja tuoda joustoa työn tekemiseen.

– Uudistuksen päätavoite on työn sujuvuudessa, siinä miten saa tietoa ajankohtaisista asioista, mistä löytää tarvitsemansa tiedot tai kuinka viestii sujuvasti muiden kanssa. Uudenlaiset työvälineet ja alustat mahdollistavat liikkuvan ja monipaikkaisen työn tekemisen. Uudistusta tehdään ihmiset edellä. Tavoitteena on vahvistaa työtyytyväisyyttä ja lisätä kokemusta työn merkityksellisyydestä, kuvailee konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Käytännössä Pori ottaa kuluvan vuoden aikana käyttöön pilvipohjaiset Microsoftin Office 365 -työkalut, uuden sosiaalisen intranet-alustan sekä mobiilit työvälineet.

– Mobiililaitteet ovat tulleet tärkeäksi osaksi modernia työpäivää ja haluamme tarjota henkilöstöllemme mahdollisimman joustavan tavan työn tekemiseen, sanoo Kilkku.

Osana uudistusta jokainen kaupungin työntekijä saa älypuhelimen. Laitteiden hankinta aloitetaan toukokuussa 2019 vaiheistaen. Porin kaupunkiorganisaatiossa on viisi toimialaa ja kolme liikelaitosta, joissa työskentelee yhteensä 6000 henkilöä.

Hankinta on tarkoitus toteuttaa tavalla, joka on ainutlaatuinen julkisella sektorilla.

– Käytännössä työntekijä saa valita, ottaako hän käyttöönsä noin 200 euron arvoisen kaupungin standardiälypuhelimen vai valitseeko mieleisensä, kaupungin määrittelemää kattohintaa kalliimman älylaitteen. Free Choice -mallissa työntekijä maksaa hinnan erotuksen kuukausivuokrana palkastaan. Vuokrakauden lopussa laitteen voi lunastaa omaksi. Koska jokainen työntekijä pystyy tilaamaan omaa tarvettaan vastaavan laitteen, malli lisää henkilöstön tasapuolista kohtelua. Kun toimintamalli toteutetaan palveluna kaupungin oman ICT-yksikön kautta, varmistetaan toimintamallin kustannustehokkuus, hallittavuus ja tietoturvallisuus, perustelee Kilkku.

Porin kaupunginhallitus käsittelee työntekijöiden mobiililaitteiden käyttöä ja hankintapolitiikkaa sekä Free Choice -hankintamallin käyttöönottoa kokouksessaan perjantaina 26. huhtikuuta.

 


Kesäinen jokiranta