Ihmisiä kesäkävelykadulla

Poriin avataan taas kesäkävelykatu

Porin keskusta saa tänäkin kesänä uuden kävelykadun, kun osa Antinkadusta ja Gallen-Kallelankadusta suljetaan kevyen liikenteen kulkijoille kesän ajaksi. Gallen-Kallelankadun osuus kävelykadusta on noin puoli korttelia ja se sijoittuu Kauppatorin ja Pohjoispuiston välille. Antinkadulla kesäkävelyn muodostaa Pohjoiskauppatorin ja Valtakadun välinen osuus.

Ihmisiä kesäkävelykadulla

– Normaalisti autoliikenteelle tarkoitettu avoimien katuosuuksien muuttaminen kesäkävelykaduiksi sai alkunsa alueen ravintolayrittäjien tarpeesta saada lisää tilaa nyt, kun ravintolat ovat taas saaneet avata ovensa, vastaava liikenneinsinööri Eija Riihimäki kertoo.

Kesäkävelykatuosuudet suljetaan yleiseltä moottoriajoneuvoliikenteeltä maanantaina 15. kesäkuuta, ja kadut avataan jälleen normaalisti kaikkien kuljettavaksi tiistaina 11. elokuuta.

– Kesäkävelykadun muuttuvat liikennejärjestelyt aiheuttavat pieniä muutoksia joukkoliikenteen reitteihin ja pysäkkeihin keskustassa. Kesäkävelykadun ajan linja-autot ajavat Kauppatorilta Itä-Poriin ja Ulvilaan Pohjoiskauppatoria pitkin Nortamonkadulle, Isolinnankadulle, Mikonkadulle, Eteläpuistoon ja Itsenäisyydenkadulle. Keskusaukion kohdalta linja-autot jatkavat tavallista reittiään, suunnittelija Merika Lanne muistuttaa.

Kesäkävelykadun järjestelyt toteutetaan liikennemerkein, kukkalaatikoin sekä tilapäisillä hidaste-elementeillä. Liikenteeltä suljetuilla tieosuuksilla turvataan kiinteistöjen pelastustiet sekä sallitaan huolto- ja tontille ajo.


Ihmisiä kesäkävelykadulla