Kokkikarhu

Poriksessa kouluruokamaistatusta osana ruoka-avun teemaviikkoa

Porin kaupunki maistattaa kouluruokaa Poriksessa ensi torstaina. Jaossa on 500 annosta kalakeittoa. Samalla on mahdollisuus kuulla lasten ja nuorten kesäruokailun järjestämistä koskevista suunnitelmista ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi.

Kokkikarhu

– Haluamme tarjota kuntalaisille mahdollisuuden maistaa tämän päivän kouluruokaa. Tavoitteenamme on tarjota yhä enemmän lähiruokaa ja olemme siinä onnistuneet, kertoo Porin palveluliikelaitoksen vt. johtaja Marjukka Palin.

Satakunta on noussut yhdeksi johtavista maakunnista, kun puhutaan elintarvikkeiden hankinnasta omasta maakunnasta.

– Kouluruokamaistatuksessa tarjottava lohikeitto on tehty paikallisesta kalasta ja myös tarjolla oleva leipä tulee Porista. Lähellä tuotettu kouluruoka on merkittävää niin ympäristön kuin paikallisen elinkeinoelämän tukemisen kannalta, jatkaa Palin.

Maistatus järjestetään Poriksessa (Yrjönkatu 13) torstaina 13. helmikuuta kello 12–15 (tai niin kauan kuin ruokaa riittää). Maistatus on osa Poriksen pop-up-ohjelmaa sekä ruoka-avun teemaviikkoa.

Ensi viikolla vietetään ruoka-avun teemaviikkoa Porissa

Ruoka-avun parissa toimivat tahot järjestävät 10.–15.2.2020 ruoka-avun teemaviikon Porissa. Teemaviikolla kaikki porilaiset kuntalaiset, päättäjät, yritykset ja yhteisöt kutsutaan tutustumaan ruoka-avun arkeen sekä osallistumaan vapaaehtoistyöhön ruoka-avun jakamisessa sekä Yhteinen keittiö -toiminnassa. Yhteinen keittiö toteuttaa yhteisruokailuja ja muuta osallisuutta edistävää toimintaa.

Ruoka-avun teemaviikon kaikki tapahtumat löytyvät lukujärjestyksestä. Mukaan voi tulla kuka tahansa tekemään, tutustumaan tai keskustelemaan. Ilmoittautumista ei tarvita. Keskusteluun voi osallistua myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #ruokaapupori.

Ruoka-apu toteutetaan Porissa EU:n ruoka-apuna sekä koulujen, kauppojen ja ravintoloiden ylijäämäruokaa jakamalla. Ruoka-apua järjestävät Porin kaupungin ylläpitämät asukastuvat, seurakunnat ja yhdistykset. 

 


Kokkikarhu