Ulkosalla -huonekortti luonnossa

Porilaisia innostetaan liikkumaan luonnossa ja näkemään lähiympäristö uusin silmin

Porin kaupunki on saanut hankerahaa luontoliikunnan kehittämiseen. Luonto liikuttaa – hyvinvointia luontoreiteiltä ja kuntopoluilta -hanke on kesän aikana edistänyt muun muassa matalan kynnyksen liikuntaa sekä lähiluonnon näkemistä uusin silmin.

Ulkosalla -huonekortti luonnossa

Hankkeen tavoitteena on luontoliikunnan nostaminen vielä nykyistä vahvemmin kaiken ikäisten porilaisten liikkumistottumuksiin. Tarkoitus on innostaa porilaisia liikkumaan luonnossa ja löytämään lähiluonnosta uusia paikkoja ulkoiluun. Tavoitteena on myös lisätä sekä jalan että polkupyörällä tapahtuvaa liikkumista alueen luontoreiteillä.

Tavoitteita on edistetty muun muassa järjestämällä matalan kynnyksen yhteisiä fatbike-lenkkejä.

– Yhteislenkit ovat olleet todella suosittuja ja ensimmäiset lenkit menivät täyteen jo vuorokauden sisällä ilmoittautumisen avaamisesta. Lenkeillä on ollut mukava tunnelma ja osallistujat ovat päässeet nauttimaan luonnosta Porin metsän vaihtelevassa maastossa. Suurimmalle osalle pyöräilijöistä fatbike, eli läskipyörä, on ollut aivan uusi tuttavuus. Lenkit ajetaan kaupungin osittain hankerahalla ostetuilla fatbikeillä, joten omaa pyörää ei tarvitse olla ja kaupunki tarjoaa käyttöön myös kypärät. Monet ovatkin innostuneet lajista ja ovat suunnanneet kirjastoon lainaamaan itselleen pyörän, iloitsee hankekoordinaattori Leea Toukola.  

Toukokuusta lähtien Ahlaisten, Lavian ja Porin pääkirjastosta on saanut lainata fatbiken käyttöönsä viikoksi. Lainoja on kesän aikana ollut jo yli 130. Pyörät eivät kauaa seiso parkissa, kun jo seuraava lainaaja sen tulee hakemaan.

– Varsinkin alussa pyöriä jonotettiin kirjaston auetessa aamulla ja edelleen pyöriä kysellään päivittäin, kertoo kirjaston palveluvastaava Sari Pajunen.

Elokuun alussa Ahlaisten fatbiket siirtyvät talvikaudeksi lainattavaksi pääkirjastoon.

Pyörien ylläpitohuollosta vastaa työllisyyspalveluiden työpajatoimintana pyöritetty Luontopaja, mistä myös pääkirjastosta lainattujen pyörien nouto tapahtuu.

Ulkosalla -luontopoluilla lisätään lähiluonnon arvostusta  

Kolmelle Porin kuntoradalle on viety Ulkosalla -huonekortteja ja ne löytyvät Kyläsaaren kuntoradalta, Kartanon metsästä Mäkipuiston reitin varrelta sekä Ylikylän puiston reitiltä Ruosniemen koulun vierestä.

– Ulkosalla -huonekorttien tavoitteena on saada ihmiset näkemään lähiluonto uusin silmin. Jokaisella polulla on kuusi erilaista huonetta, joista löytyy hauskoja tehtäviä koko perheelle. Lähde ulkoilemaan ja taiteile ateljeessa, nautiskele olohuoneessa tai tarkkaile luontoa tutkimuslaboratoriossa, kannustaa Toukola.

Ulkosalla-konsepti on syntynyt Allergia-, iho- ja astmaliiton, Folkhälsan Förbundetin ja Suomen Ladun yhteistyönä osana vuoden 2020 SitraLab-koulutusohjelmaa.

Osana hanketta Pori liikkuu -sovellukseen on kesän aikana päivitetty reittien ja lähiliikuntapaikkojen kuvauksia. Kuvia ja infoa on vielä tulossa tulevaisuudessa lisää, mutta jo tällä hetkellä sovelluksesta saa helposti tietoa muun muassa urheilukentistä tai retkikohteista. Sovelluksesta löytyy myös haasteita ja vinkkejä treeneihin.

 


Ulkosalla -huonekortti luonnossa