Tietokone

Porilaisten yksinyrittäjien tukihaku käynnistynyt hyvin

Porin kaupunki avasi viime viikolla tukihaun porilaisille yksinyrittäjille. Viikon aikana kaupunki on vastaanottanut lähes 300 hakemusta.

Tietokone

2000 euron suuruisen tuen tarkoituksena on saada yksinyrittäjien toiminta taloudellisesti kestävämmälle pohjalle koronaepidemian aikana ja sen jälkeen. Pori oli Suomen kunnista ensimmäisten joukossa käynnistämässä yksinyrittäjien tukihakua.

– Haku saatiin pystyyn todella nopeasti ja koko prosessi on toiminut alusta alkaen hienosti. Paljon paremmin mitä osattiin odottaa. Tämä osoittaa sen, että Porissa prosessit ovat sujuvia, toteaa elinvoimayksikön päällikkö Jouko Hautamäki.

Tiistaihin 21. huhtikuuta mennessä kaupunki on vastaanottanut lähes 300 hakemusta, joista yhteensä 60 on jo käsitelty ja saatu maksatukseen.

– Hakemus lähtee ensin Prizztechiin, jossa tarkistetaan onko hakemus sisällöllisesti kriteerien mukainen. Tämän jälkeen hakemus siirtyy kaupungin asianhallintajärjestelmään, jossa tehdään päätös tuen myöntämisestä, mikäli hakemus on kriteerien mukainen. Tällä hetkellä hakija voi saada avustuksen tililleen noin kolmen päivän kuluessa, Hautamäki selventää.

Yrittäjältä lämmin suositus

Janne Tamminen ja hänen yrityksensä Satakunnan Salaojatekniikka on erikoistunut muun muassa hankaliin viemäri-, vesi- ja kosteusongelmien ratkaisuihin. Töiden osalta alkuvuosi näytti vielä valoisalta, kunnes koronaepidemia iski yrittäjän arkeen.

– Tammi-helmikuu oli yrityksen paras sitten vuoden 2007, mutta maaliskuussa tilauskanta putosi nollaan, eikä asia ole korjaantunut vielä huhtikuussakaan. Lähitulevaisuuteen on kuitenkin jo sovittu töitä, joten näkymä on jo vähän parempi, Tamminen toteaa.

Tamminen oli ensimmäisten yksinyrittäjien tukea hakevien joukossa.

– En uskonut, että hakemukseni käsiteltäisiin näin nopeasti, vaikka lomakkeen täyttämisessä olikin omat haasteensa. Suosittelen siis muitakin porilaisia yksinyrittäjiä hakemaan tukea. Eiköhän tämä tästä, Tamminen kannustaa.

Tukea voi hakea osoitteessa: https://asiointi.digiloikka.fi/formpro/eservices/pori/Aloita/Yksinyrittajanavustushakemus

Yksinyrittäjäavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta. Epidemian on arvoitu alkaneen vaikuttaa yksinyrittäjien taloudellista tilannetta heikentävästi Suomessa 16.3.2020 lähtien, jolloin todettiin poikkeusolo ja otettiin käyttöön valmiuslaki.

Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.–31.8.2020 välillä. Näitä ovat esimerkiksi yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot. Tuki on määräaikainen ja voimassa vain pandemiasta johtuvan akuutin maksuvalmiuskriisin hoitamiseksi

Lisätietoa porilaisten yksinyrittäjien tukihausta sekä sen vaatimuksista on koottu Porin kaupungin verkkosivuille.


Tietokone