UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnus

Porille UNICEFin tunnustus lapsiystävällisyydestä

Suomen UNICEF on myöntänyt Porille Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Pori on yhdestoista tunnustuksen saava kunta.

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnus

Ennen tunnustuksen saamista Pori on kehittänyt toimintaansa lapsiystävälliseksi erityisesti kahden viimeisen vuoden aikana. UNICEF näkee, että lapsiystävällisen toimintakulttuurin toteutuminen edellyttää sekä ajattelutavan että toimintamallien muutosta. Tämä vaatii aikaa ja jatkuvaa kehitystyötä.

– Lapsen oikeudet eivät tule parissa vuodessa valmiiksi. Tunnustus on kunnille sekä kiitos tehdystä työstä että velvoite ottaa lapsiasiat jatkossa entistä vakavammin, painottaa ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki UNICEFiltä.

UNICEFin asiantuntijan Sanna Koskisen mukaan lasten yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien takaaminen on yksi mallin tärkeistä kehittämisen kohteista. Porissa on kiinnitetty erityistä huomiota kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksiin liikkua ja saada kulttuurielämyksiä.

– Kaupunki tarjoaa maksuttomat harrastepassit kaikille 6-9.-luokkalaisille. Passi jaetaan koulussa ja sillä pääsee esimerkiksi uimaan, elokuviin, museoon tai jääkiekko-otteluun. Lisäksi passi sisältää ilmaisia bussilippuja. Passi on ollut suosittu ja parhaillaan suunnitellaan sen laajentamista myös alakoululaisille.

Porin kaupungille tunnustus vahvistaa entisestään sitä, että Pori on lasten ja nuorten kaupunki.

– Porissa on jo pitkään tehty työtä lasten ja nuorten hyväksi, jotta heidän olisi hyvä asua, harrastaa, käydä koulua ja opiskella täällä. Tämä työ jatkuu edelleen, lupaa strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki Porin kaupungilta.

UNICEFin tunnustus luovutettiin Poriin avatun uuden Päiväkoti Pikkurepun vihkiäisissä 6. maaliskuuta. Tunnustuksen vastaanottamisen yhteydessä Porin kaupunki luovutti lasten vaalit voittaneen sydänkarhun taulun UNICEFille muistuttamaan, että Porissa lasten ääni on tärkeä.

Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin. Mallissa kunta sitoutuu edistämään lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. Mallissa on tällä hetkellä mukana 15 suomalaista kuntaa. UNICEFin tunnustus on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Sen uusiminen edellyttää kehittämistyön jatkamista.


Lasten vaalin voittanut sydänkarhu

Lasten vaalin voittanut sydänkarhu, kuva Porin kaupunki/Marika Virtanen


UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnus