Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo

Porilta lisärahoitusta yrityksille alle 30-vuotiaiden oppisopimuskoulutukseen

Porin kaupunki tarjoaa rahallista lisätukea yrityksille, jotka palkkaavat alle 30-vuotiaita, yli vuoden työttömänä olleita porilaisia nuoria oppisopimuskoulutukseen.

Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo

Yrityksillä on nyt mahdollisuus saada Porin kaupungilta 20 prosentin lisätuki oppisopimuskoulutettavan palkkauskustannuksiin ensimmäisen vuoden ajalle.  

– Tuki tulee valtiolta haettavan palkkatuen lisäksi, joka on enintään 50 prosenttia palkkauskustannuksista ensimmäisen vuoden ajalta, ja 30 prosenttia opintojen loppuajalta. Yritykselle maksettava palkkatuki on siten yhteensä 50–70 prosenttia oppisopimuskoulutettavan ensimmäisen vuoden palkkauskustannuksista, kertoo Porin kaupungin työllisyyspäällikkö Jenni Ketonen.   

Porin kaupungin tarjoaman lisätuen kohderyhmänä ovat alle 30-vuotiaat pitkään työttöminä olleet nuoret, jotka hyötyvät työvaltaisesta oppimisesta. Lisätuen saamiseksi yrityksen on tarjottava työtä vähintään 30 tuntia viikossa. Työsopimus tehdään määräaikaiseksi opintojen keston ajaksi, ja tavoitteena on suorittaa ammatillinen tutkinto. 

Porin seudun työllisyyden kuntakokeilu valitsee yrityksille esiteltävät henkilöt työnantajan toiveiden perusteella, mutta työnantaja valitsee itselleen sopivan työntekijän.  

– Porin kaupunki haluaa olla mukana yhdistämässä työvoimaa tarvitsevat yritykset ja työtä etsivät nuoret porilaiset. Työnantajille ja nuorille työnhakijoille tarjotaan tukea ja ohjausta työllisyyden kuntakokeilun sekä paikallisten oppilaitosten toimesta, Ketonen iloitsee.

Oppisopimuksesta ja kaupungin tarjoamasta rahallisesta tuesta saa lisätietoa WinNovan, Sataedun ja Porin kaupungin työllisyyspalveluiden yhteyshenkilöiltä. Yhteystiedot löytyvät täältä

 

 


Valkoisella pohjalla Työllisyyden kuntakokeilut -logo