chromebook_kuvaElli-MariSulonen (6).jpg

Porin ICT-panostukset auttavat korona-aikana

Porissa on jo usean vuoden ajan panostettu tietoteknisiin hankintoihin. Panostukset ovat osoittautuneet erityisen arvokkaiksi koronatilanteessa. Esimerkiksi asiahallintajärjestelmä Aapeli, koululaisten Chromebook-tietokoneet ja henkilöstön etätyöskentelyn mahdollistavat O365-työkalut ovat sujuvoittaneet etäopetukseen ja -työskentelyyn siirtymisen.

chromebook_kuvaElli-MariSulonen (6).jpg

Kaupunginhallitus kokoontui ensimmäisen kerran etäkokoukseen 30. maaliskuuta. Kokous oli onnistunut ja etäyhteydet toimivat hyvin.

– Eilinen kaupunginhallituksen kokous osoitti, että etänä toteutettavat kokoukset toimivat hyvin. Jatkossa järjestetään myös lautakunnan kokoukset sekä seuraava kaupunginvaltuusto etänä. On hienoa, että luottamushenkilöt ovat aikaansa säästämättä paneutuneet uusien teknologioiden opiskeluun, kiittää kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.     

Porin kaupungin kouluissa oppilailla ja opettajilla on varsin hyvä tilanne, sillä kaupungissa on panostettu digitaaliseen osaamiseen. Kaikilla 4.–9.-luokkalaisilla on käytössä henkilökohtaiset Chromebook-tietokoneet, jotka mahdollistavat virtuaalisen vuorovaikutuksen ja digitaalisten työvälineiden monipuolisen käytön opetuksessa.

 – Meillä on teknisesti äärimmäisen hyvä valmius opiskeluun henkilökohtaisten koneiden avulla, kun verrataan maanlaajuiseen tilanteeseen. Myös nuoremmille, 1.–3.-luokkien oppilaille, pystymme tarjoamaan päivittäistä ohjausta opetuksen digitaalisia työvälineitä ja kotien omia digilaitteita hyödyntäen. Olemme pitkään käyttäneet tietokoneita opetuksessa, joten henkilöstön digitaalinen osaaminen on korkealla tasolla, sanoo digitaalisen osaamisen erityisasiantuntija Teemu Heino.

Etäyhteyksiä ja laitteita kehitetään koko ajan. Parhaillaan esimerkiksi henkilöstölle hankitaan lisää tarvittavia välineitä etätöiden hoitamiseen.

– Haluamme panostaa, että työt hoituvat poikkeustilasta huolimatta. Yrityksille on tiedotettu koronaan liittyvistä palveluista Business Porin järjestämien webinaarien avulla, toteaa konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku.
 


chromebook_kuvaElli-MariSulonen (6).jpg