Talous Pori Sans -fontilla

Porin kaupungin talous- ja henkilöstöraporttiin positiivinen vire

Porin kaupunginhallitukselle esiteltiin maanantaina 22. elokuuta pidetyssä kokouksessa tammi-kesäkuun talous- ja henkilöstöraportti. Tarkennukset verotuloista vaikuttavat raportissa positiivisesti.

Talous Pori Sans -fontilla

Kokonaisuudessaan taloushallinnon järjestelmämuutos ja siitä seuranneet uuden raportointijärjestelmän käyttöönoton myöhästyminen, viivästykset laskutuksissa ja kirjauksissa heikentävät tuloslaskelman vertailukelpoisuutta edelliseen vuoteen.

Tällä hetkellä konsernipalveluissa ei ennusteta poikkeamia, ainoana poikkeuksena on säilynyt tammikuussa ekosysteemisopimuksen toteuttamisen viivästymisestä johtuen kaupunginhallitukselle myönnetty 0,4 miljoonan euron lisämääräraha. Samaan tapaan tekniselle toimialalle on aiemmin myönnetty lisämäärärahaa 0,45 miljoonaa euroa uuden jätelainsäädännön tuomien muutosten vuoksi, mutta muita poikkeamia ei ole näköpiirissä.

Investointien osalta tekninen toimiala on arvioinut, että tänä vuonna investointimäärärahaa jää käyttämättä 7–8 miljoonaa euroa.

Perusturvalautakunta puolestaan ennustaa, että erikoissairaanhoidon ostopalveluihin sairaanhoitopiiriltä kohdistuu merkittävä, noin 5 miljoonan euron, ylitysuhkaa. Sivistystoimialan määrärahat tulevat taas nykyisen arvion mukaan ylittymään noin 2,6 miljoonaa euroa ja elinvoima- ja ympäristötoimialan ylitysennuste on 0,8 miljoonaa euroa.

Satakunnan Pelastuslaitos ennustaa noin 0,3 miljoonan euron ylitystä ja Palveluliikelaitoksen tuloksen odotetaan olemaan 0,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Porin Vesi ei toistaiseksi ennusta talousarviopoikkeamia.

Toimialoille kohdistamattomissa erissä työmarkkinatuen kuntaosuudet tulevat ylittämään talousarvion 1–2 miljoonalla eurolla. Porin Vesi ei toistaiseksi ennusta talousarviopoikkeamia.

Henkilöstössä kasvua

Vakituisen henkilöstön määrä on kasvanut 5 023:een, joka on 50 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Vuoden aikana vakituisten määrä on kasvanut, mutta määräaikaisten määrä on samalla tasolla. Koko henkilöstön palkallisten henkilötyövuosien kertymä on kasvanut 1,6 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Vuoden 2022 kokonaiskertymä tulee päätymään edeltävää vuotta suuremmaksi.

Ylityömäärä on edeltävään vuoteen verrattuna reilusti kasvanut ja myös kasvua on ollut terveysperusteisissa poissaoloissa.

Verotulot ja valtionosuudet täsmentyneet

– Kuntaliitto antoi uuden veroennusteen perjantaina 19.8.2022. Sen johdosta kaupungin ennustetta voitiin nyt maanantaina korjata selkeästi parempaan suuntaan, talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpää tiivistää.

Verotulojen ennuste on nyt 6,5 miljoonaa euroa suurempi, mitä talousarviossa, ja kasvua tulisi sen mukaan noin  4,2 prosenttia verrattuna vuoden 2021 tilinpäätökseen.

Talousarviossa vuoden 2022 peruspalvelujen valtionosuudeksi arvioitiin yhteensä 183 miljoonaa euroa. Alkuperäisten valtionosuuspäätösten mukaan Porin kaupungin peruspalvelujen valtionosuus vuonna 2022 on yhteensä 182,8 miljoonaa euroa. Kuitenkin Valtiovarainministeriön 8.7.2022 tekemä päätös kuntien peruspalveluiden valtionosuuden ja verotulomenetysten korvauksiin lisää Porin kaupungin vuoden 2022 valtionosuuksia 1,37 miljoonalla eurolla.

Talousarviossa 2022 kaupungin tulokseksi arvioitiin -6,4 miljoonaa euroa. Muutettu talousarvio on -7,2 miljoonaa euroa. Toimialakohtaiset ylitysennusteet heikentävät tulosennustetta 10,7 miljoonalla eurolla ja uusi verotuloennuste parantaa sitä noin 6,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi uusi heinäkuussa tehty valtionosuuspäätös parantaa tulosta hieman yli miljoonalla eurolla. Näin ollen vuoden 2022 tulosennuste on nyt noin -10,2 miljoonaa euroa.


Talous Pori Sans -fontilla