Valtuuston kokous -kuva

Porin kaupunginvaltuusto myönsi kolmeksi vuodeksi 3,4 miljoonan euron määrärahan lentoliikenteelle – päätös syntyi äänestyksen jälkeen

Porin kaupunginvaltuusto on päättänyt sitoutua varaamaan 3,4 miljoonan euron vuosittaisen määrärahan lentoliikenteelle vuosiksi 2020-2022. Reittilennot Porista Helsinkiin alkavat vuoden 2019 aikana.

Valtuuston kokous -kuva

Liikennöinnistä vastaava yhtiö ja muut tarjoajat julkistetaan sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

– Näillä näkymin pääsemme tiedottamaan asiasta lähiaikoina, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen sanoo.

EU:n lentoliikenneasetuksen mukaiseen reittiliikennehankintaan varataan vuosille 2020–2022 3,4 miljoonaa euroa kullekin vuodelle sekä 1 miljoona euroa vuodelle 2019.

Päätös lentoliikenteen tukemisesta tehtiin kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 27. toukokuuta. Se ei ollut yksimielinen ja kaupunginvaltuusto joutui äänestämään.

Raisa Ranta (vas.) esitti Anne Liinamaan (vihr.) kannattamana, että määräraha lentoliikenteelle hylättäisiin. Määräraha lentoliikenteelle voitti kuitenkin äänin 44–15. Eriävän mielipiteen asiassa jätti 13 valtuutettua.

Aiemmin Porista Helsinkiin ja Tukholmaan lentänyt ruotsalainen Nextjet hakeutui konkurssiin toukokuussa 2018.

 


Valtuuston kokous -kuva