Länsi-Porin koulun ruokahävikki

Porin kouluruokahävikki ehdolla vuoden 2018 keittiöteoksi

Fredmanin Vuoden Keittiöteko -kilpailu käydään jo kolmatta kertaa. Porin kaupungin Kouluruokahävikki hyötykäyttöön on ehdolla vuoden keittiöteoksi.

Länsi-Porin koulun ruokahävikki

Porin kaupunki mittaa kouluilla syntyvää ruokatarjoiluhävikkiä ja toimittaa ylijääneen kouluruuan aikuissosiaalityön kohtaamispaikkoihin asukastuville ja työttömien yhdistysten päivätoimintakeskukseen asiakkaiden maksutta kotiin vietäväksi ruoka-avuksi. Seurannan ansiosta kouluille tilataan vähemmän ylijäävää ruokaa ja menekin hallinta paranee. Aiemmin kaikki ylijäämäruoka meni biojätteeksi.
 
– Porissa on panostettu paljon ruokahävikin torjuntaan tänä vuonna. Olemme tehneet erilaisia kokeiluita yhteistyössä palveluliikelaitoksen ja muiden eri toimijoiden kanssa. Kouluilla on käyty pitämässä esimerkiksi aamunavauksia ja suunniteltu erilaisia kampanjoita, jotka saisivat oppilaat ajattelemaan hävikkiruokaa, kuvailee projektisuunnittelija Tommi Lievonen ympäristö- ja lupapalveluiden toimialalta. 
 
Kilpailussa etsitään tekoa tai tiimiä, joka on luonut ammattikeittiöön innovaatioita, kuten uusia toimintamalleja, teknologiaa tai palvelumalleja, luonut elämyksiä aterian nauttijalle tai uudistanut vanhoja, toimimattomia malleja ja lisäksi tehostanut yrityksen tai Suomen yhteisten varojen käyttöä tinkimättä mausta ja laadusta. Vuoden Keittiöteko 2018 -kilpailuun tuli syyskuun loppuun mennessä yli 50 ehdotusta, joissa ehdotettiin 43 eri ehdokasta.
 
Kriteerit täyttäneistä ammattikeittiöitä koskeneista ehdotuksista on valittu tuomariston käsittelyyn sekä yleisöäänestykseen kymmenen ehdokasta. Nämä ovat:
  • Lempäälän kunta – hävikki hyödyksi kuntalaisten viikoittaisissa ruokahetkissä
  • HOK-Elanto – Mun Fiilis -mobiiliappilla kiinni työpäiväkokemukseen
  • Ravintola Nolla – hävikkivapaa zero waste -ravintola
  • Gastro Bar Sesonki – innovatiivinen yhteistyö paikallisen marketin kanssa
  • Ravintola Vallesmanni – asiakkaan huomioivaa paikallista ateriapalvelua Orivedellä
  • Porin kaupunki – kouluruokahävikki hyötykäyttöön
  • Ravintola Ultima – kiertotalousratkaisuja kokeileva ravintola
  • HYY-Yhtymä – hyönteisruuan edelläkävijä suurtalousravintoloissa
  • HAMK – Ruokahävikkisovellus kouluruokailuun
  • Pincho Nation – Suomen ensimmäinen applikaatioravintola
 
Yleisöllä on mahdollisuus äänestää lyhyelle listalle nostettujen ehdokkaiden joukosta omaa suosikkiaan. Äänestää voi 31. lokakuuta asti osoitteessa keittioteko.fi. Yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Ateria18-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 15.11.2018.


Länsi-Porin koulun ruokahävikki