Porin suomalaisen yhteislyseon sisätila

Porin lukioiden etäopetus jatkuu kevätlukukauden loppuun

Porin kaupungin lukioissa opetusta jatketaan etäopetuksena kevätlukukauden loppuun eli 31. toukokuuta saakka. Etäopetuksen jatkaminen on tässä vaiheessa lukukautta toimivin ratkaisu, sillä lähiopetukseen siirtyminen vaikeuttaisi lukiolaisten opiskelua ja koronarajoitusten noudattamista Porin Lyseossa ja Porin suomalaisessa yhteislyseossa.

Porin suomalaisen yhteislyseon sisätila

Lukioiden etäopetuksen jatkamista puoltaa valtioneuvosten 4. toukokuuta antama etäopetussuositus. Myös Porin lukioiden rehtorit ja opiskelijat kannattavat etäopetuksen jatkamista, koska lukuvuosi on nyt aivan loppusuoralla ja etäopetus toimii hyvin. Esimerkiksi tukiopetusta voidaan vielä tarvittaessa antaa lähiopetuksena.

– Etäopetus on sujunut opiskelija- ja huoltajapalautteen mukaan hyvin ja oppimistuloksissa ei ole nähtävissä huolestumisen aihetta. Ei siis liene tarkoituksenmukaista näissä olosuhteissa palata kahdeksi viikoksi enää lähiopetukseen, sanoo Porin suomalaisen yhteislyseon lukion rehtori Mari Aalto.

Porilaiset lukiolaiset ovat tehneet etäopetuksen jatkamisesta kaupungille yhteisvetoomuksen. Siinä opiskelijat esittävät, että meneillä oleva koulutusjakso suoritetaan ilman häiritseviä katkoksia loppuun aloitetulla tavalla eli etäopetuksena.

– Nuorisovaltuuston ja opiskelijakuntien hallitusten toteuttaman kyselyn mukaan vahva enemmistö on sitä mieltä, että etäopiskelua ei kannata keskeyttää kesken jakson, vaan oppimiskokonaisuuden eheyden ja opiskelussa sulavan etenemisen vuoksi tulisi viimeinen jakso suorittaa loppuun nykyisissä olosuhteissa, kertoo sivistyksen toimialajohtaja Esa Kohtamäki opiskelijoiden lähettämästä yhteisvetoomuksesta.

Lukioiden etäopetuksen jatkaminen tukee 14. toukokuuta Porin Lyseon ja Porin suomalaisen yhteislyseon kouluissa aloitettavan perusopetuksen tilaratkaisuja. Myös Porin Linjojen koulukuljetuksissa koronarajoituksia pystytään noudattamaan vaivattomammin, kun lukiolaiset jatkavat opiskeluaan etänä.

– Lukiolaisten etäopetus tuo koulujen tiloihin väljyyttä ja helpottaa näin ollen huomattavasti koronarajoitusten noudattamista niin Lyseossa kuin Psylissäkin. Samalla myös koulumatkaliikenteen linja-autoissa on päivittäin vähemmän kulkijoita, toteaa opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen.

Lukioiden etäopetuksen lisäksi Porin kaupungin aikuislukion tarjoaman kesälukion toiminta tullaan toteuttamaan etäopetuksena 1. kesäkuuta alkaen. Valtakunnallisesti myös muut suuret kaupungit ovat päättäneet jatkaa lukioidensa etäopetusta toukokuun loppuun.


Porin suomalaisen yhteislyseon sisätila