Koronanäyte sairaanhoitajalla

Porin perusturvan tartunnanjäljityksestä kontaktoidaan toistaiseksi vain positiivisen koronanäytteen antaneet

Porin perusturvan tartunnanjäljitys ottaa toistaiseksi yhteyttä vain positiivisen koronatestituloksen saaneisiin henkilöihin ja heidän lähipiiriinsä.

Koronanäyte sairaanhoitajalla

Sote-alan työntekijöiden altistumiset selvitetään kaikissa tapauksissa.

Viikonlopun aikana Porin perusturvan alueen kouluista tuli paljon tietoja koronapositiivisista oppilaista. Tämä ruuhkautti entisestään jo pahoin tukossa ollutta tartunnanjäljitystä. Mikäli oppilas on saanut koulusta ohjeen altistumiseen liittyen, tulee toimia ohjeen mukaisesti. Tartunnanjäljitys ei ole erikseen yhteydessä huoltajiin, koska kuormitus on suuri ja varhaiskasvatus ja koulunkäynti katsotaan vähäisen riskin toiminnaksi.

Koronatestin tuloksen odottaminen on hyväksyttävä syy olla pois koulusta. Koronatestin tulosta odottaessa vältetään oman perheen ulkopuolisia kontakteja. Myös tulosten saaminen on ruuhkaantunut ja vastauksen saanti on kestää noin 1–3 päivää.

Perusturva muistuttaa, että vähänkään sairaana ei saa mennä päivähoitoon, kouluun tai työpaikalle. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä. Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä.


Koronanäyte sairaanhoitajalla