Tietokone

Porin toimielimet kokoustavat tarvittaessa sähköisesti

Porin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16. maaliskuuta, että jatkossa kaupungin toimielimet voivat pitää kokouksensa tarvittaessa sähköisesti.

Tietokone

Porin kaupunki linjasi viime viikolla muun muassa, että koronavirusuhan aikana yli 10 hengen kokouksia ei pidetä kuin välttämättömissä tapauksissa, joihin kuuluvat muun muassa luottamushenkilötoimielimet, johtoryhmät ja yhteistyötoimikunnat. Kaupungin toimielinten osalta on nyt selvitetty mahdollisuuksia järjestää kokouksia myös sähköisesti.

Sähköisen kokouksen päätöksentekomenettely on sama kuin varsinaisessa kokouksessa. Erona on se, että osallistujat eivät ole fyysisesti läsnä kokouspaikalla.

– Aapeli-järjestelmä, Microsoft Teams-sovellus sekä päätöksentekijöiden käyttöön osoitettu tekniikka mahdollistavat, että Porin kaupunki voi kaupungin hallintosäännön mukaisesti siirtyä sähköiseen kokousmenettelyyn, kertoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Kaupungin hallintosäännön 126 §:n mukaisesti toimielin voi päättää asioita sähköisessä päätöksentekomenettelyssä kuntalain 100 §:n mukaisesti. Sähköistä kokousmenettelyä voidaan käyttää kaikkiin toimielimen päätösvaltaan kuuluviin asioihin.

Suljettuun sähköiseen kokoukseen osallistutaan vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Laki ei vaadi, että puheenjohtaja ja sihteeri osallistuisivat kokoukseen tietyssä paikassa.

– Sekä julkinen kokous että yleisöltä suljettu kokous voidaan pitää sähköisenä. Julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi yleisöllä on oltava mahdollisuus seurata toimielimen julkista kokousta, Luukkonen jatkaa.


Tietokone