Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris avajaispäivänä

Poris on valittu keskustatekokilpailun esimerkkiteoksi

Suomen ensimmäinen keskustatekokilpailu on järjestetty. Ehdotuksia saapui 15 ympäri maata ja Porin kaupungin Poris sai maininnan esimerkkitekona. Kilpailussa etsittiin epätavanomaisia vaihtoehtoja monistettavaksi keskustan kehittäjien käyttöön.

Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris avajaispäivänä

Suomen ensimmäinen keskustatekokilpailu on järjestetty. Ehdotuksia saapui 15 ympäri maata ja Porin kaupungin Poris sai maininnan esimerkkitekona. Kilpailussa etsittiin epätavanomaisia vaihtoehtoja monistettavaksi keskustan kehittäjien käyttöön.   

Kilpailun järjesti Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry. Tavoitteena oli löytää virkeitä käytäntöjä matalalla kynnyksellä, kuten persoonallisuuksia, asioita, ilmiöitä, innovaatioita ja tapahtumia innostamaan Suomen keskustakehittäjiä.  

Kolmena esimerkkitekona valittiin Iisalmi, Kuopio ja Pori. 

– Haimme kilpailuun ideoita Porikortteleiden kautta ja yhdistyksen hallitus valitsi Poriksen ehdotukseksemme. Paikallisesti annoimme Porin keskustan kehittämisen kunniamaininnan Kauppatorin parkkipaikkojen muuttamisesta maksuttomiksi kiekkopaikoiksi ja uuden yrityksen kunniamaininnan PopUpparille, jonka konseptiliike on uudenlainen välitysmyyntikanava kädentaitajille Teljäntorilla, Porikortteleiden toiminnanjohtaja Mari Antikainen kuvailee Poriksen päätymistä kilpailuun. 

Poris on Porin kaupungin osallistava pop-up-tila tai -tapahtuma, joka voi ilmestyä minnepäin tahansa Porissa ja siellä voidaan käsitellä erilaisia ajankohtaisia aiheita. 

– Hyödynsimme Poris-konseptia keskustan kehittämisessä ja avasimme viime vuonna Porin päivänä kävelykadulle vuorovaikutustilan, jonka tarkoituksena kerätä laajasti tietoa asukkaiden tuntemuksista keskustan aluetta kohtaan. Parituhatta porilaista kävi laputtamassa seinille omia ajatuksiaan ja ideoitaan. Sydäntarralla pääsi komppaamaan muiden ideoita. Kaikki halukkaat pääsivät osallistumaan kaupunkikehittämiseen, kuvailee tapahtumaa tuottanut Harri Sippola

Voittajaksi eli “huippupopaukseksi” palkintoraati valitsi Senaatintorin kesäterassin. Helsingin kaupunki luovutti Suomen merkittävimmän ulkotilansa ravintoloille, jotka ottivat torin haltuun poikkeusolosuhteissa.  

Muita kilpailuun osallistuneita olivat Heinola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Kangasala, Kotka, Kouvola, Lahti, Lappeenranta sekä Mikkeli. Palkintoraatin kuului EKK:n valmisteluvaliokunnasta Kauko Aronen (kaupungit/kunnat), Eija Kölhi (viestintä), Tero Lassila (kiinteistöt), Johanna Rajala (kaupunkisuunnittelu) ja Aulis Tynkkynen (tutkimus- ja kehittäminen). 

 


Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris avajaispäivänä