Kukat Kokemäenjoen rannalla

Porissa lähdetään valmistelemaan mahdollisuutta yhdistää liikunta- ja nuorisotyön sekä kulttuurin palvelut

Porin kaupunginhallitus on yksimielisesti evästänyt sivistystoimialan toimialajohtaja Esa Kohtamäkeä selvittämään mahdollisuutta yhdistää liikunta- ja nuorisoyksikön sekä kulttuuriyksikön palvelut yhteiseen yksikköön.

Kukat Kokemäenjoen rannalla

Toimialajohtaja esittää 19. kesäkuuta kokoontuvalle sivistyslautakunnalle, että mahdolliseen toiminnan yhdistämiseen ja kehittämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan. 
 
Kohtamäen mukaan toteutuessaan muutokset voivat johtaa työn organisoinnin ja tekemisen tavan muutoksiin. Hän perustelee yhdistämistä kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisellä ja tarpeella yhdentää palveluita. Suunnitelmiin ei liity henkilöstön vähentämistarvetta.
 
– Organisaation rakentamisen ja kehittämisen uudenlainen tarkastelu on mahdollista tilanteessa, jossa liikunta- ja nuoriso- sekä kulttuuriyksikön päällikköjen virat tulevat avoimiksi.  Punnittavaksi tulee tehtävien yhdistäminen saman päällikön hoidettavaksi, Kohtamäki sanoo.
 
Uuden yksikön päällikön rekrytointi voitaisiin toteuttaa loppuvuodesta, mikäli yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen vaihtoehtoon päädytään ja Porin kaupunginvaltuusto hyväksyy sivistystoimialaa koskevan organisaatiouudistuksen. Suunnitelman vuoksi Kohtamäki poistaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikön viran täyttämistä koskevan esityksen sivistyslautakunnan kokouksen esityslistalta.  
 
Sivistystoimiala vastaa varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunta- ja nuorisotyön sekä kulttuurin palveluista Porin kaupungissa. Toimiala jakautuu nykyisellään viiteen yksikköön.
 
Porin kaupungin nykyinen organisaatio astui voimaan 1.6.2017.


Kukat Kokemäenjoen rannalla