Perusnäyttelyn avajaiset 8.3.2018

Porissa vietetään seniorien kulttuuriviikkoa

Porin kaupunki yhteistyökumppaneineen tarjoaa 20.-24.3. tapahtumia varttuneelle väelle. Ohjelmatarjonta sisältää kulttuurielämyksiä näyttelyesittelyiden, tietoiskujen, viriketuokioiden, luentojen, musiikin sekä juhlan parissa. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Perusnäyttelyn avajaiset 8.3.2018

Satakunnan Museon perusnäyttely Elon merkkejä avautui yleisölle 8.3. Näyttely kertoo kolmessa kerroksessa menneiden ja nykyisten sukupolvien Satakunnasta, sen elämästä, ilmiöistä ja persoonista. Nähtävää, tutkittavaa ja tekemistä löytyy kaiken ikäisille. Kuva: Satakunnan Museo, Tommi Järvensivu

Seniorien kulttuuriviikko 20.-24.3.2018

Tiistai 20.3. kello 12

Mummun Kamari, Itäpuisto 14, 1. krs

”Suomen kansan arvoituksia, kaskuja ja sananparsia”

Keskiviikko 21.3.

Porin taidemuseo, Eteläranta

Senioripäivä – Kevättä rinnassa

kello 14-16 / kahvitellaan / senioreilla vapaa pääsy                                  

Kello 14-15 Opi taiteilijalta. Senioripäivän taiteilijavieraaksi saapuu Kankaanpäässä asuva kuvataiteilija Juhani Tarna. Tutkimme yhdessä Tarnan kanssa taiteilijan monumentaalista Savuja-maalausta, joka on esillä isossa näyttelyhallissa. Tarna teki maalauksen Porin teknilliseen oppilaitokseen vuonna 1966, ja se kuvaa modernisoituvaa teollisuuskaupunkia. Miten maalauksen värit ja muodot ovat syntyneet?

Kello 15.15-16 Tutustutaan yhdessä valmisteilla oleviin näyttelyihin. Kerro, mitä sinä haluaisit tehdä ja kokea taidemuseossa? 

Torstai 22.3. kello 11-12.15

Promenadisali, Promenadikeskus, Yrjönkatu 17

Pori Sinfoniettan konsertin ” People go by, things go by” kenraaliharjoitus. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle viimeistään kello 10.55 kännykät suljettuina.

Torstai 22.3.

Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12

kello 10, 11, 12, 13, 14 ja 15 Samkin 2. vuoden sosionomiopiskelijoiden erilaisia toiminnallisia ja yhteisöllisiä tuokioita. Tarkempi sisältö ilmoitetaan myöhemmin. Aikuistenosasto, 1. kerros, Seminaari 1 ja Seminaari 2, 2. kerros.

kello 10-15 Paikalla kokeiltavana Samkin, Meditas Oy:n, Sataedun digitaalisia senioreiden muisti- ja liikuntapelejä.

Esittelemässä paikalla ovat Samkista tulee Sari Merilammi, Meditaksesta Minna Laine ja Krista Toivonen Sataedusta.

Pelit löytyvät Helpompi elämä –esittelytilasta kirjaston ala-aulasta.

kello 11-12 Verohallinnon sähköiset asiointipalvelut / esittelijä Verohallinnosta. Seminaari 1, 2. kerros.

kello 16-17 Murrepakinoitsija Kröönkruuska (FM, tietokirjailija Maijaliisa Mattila): Murre kirjallisuudessa. Kamalii kompastuksii vai iso ilo? Aikuistenosasto, 1. kerros

Koko senioriviikon ajan pääset kokeilemaan Sataedun ja SAMK:in kehittämää digitaalista senioreiden HYPE-muistipeliä.

Perjantai 23.3. klo 13-15

Satakunnan Museo, Hallituskatu 11

Elon merkkejä – teemaopastuksia uudessa perusnäyttelyssä

Satakunnan Museon maaliskuun alussa avautuvaan perusnäyttelyyn Elon merkkejä järjestetään teemaopastuksia. Perusnäyttely kertoo Porin ja Satakunnan historiasta monesta vinkkelistä, muun muassa ruuasta, asumisesta ja lasten leluista vuosisatojen aikana. Opastukset alkavat porrastetusti klo 13, 13.30 ja klo 14. Opastuksen kesto on noin 45-60 minuuttia.

Perjantai 23.3. klo 14.15-15.45

Viikkarin Valkama, sali, Juhana Herttuankatu 17

Seniorien kulttuuriviikon juhla

Ohjelmallinen tapahtuma. Järj. Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISA

Lauantai 24.3. kello 12-13.30

Porin seudun kansalaisopiston auditorio, Gallen-Kallelankatu 14

Lempilauluhetki

Tervetuloa laulamaan osallistujien toivelauluja! Hetken ohjaa Elisa Nordström. Järj. Porin seudun kansalaisopisto

Seniorien kulttuuriviikon järjestää Porin kaupunki ja Porin perusturvan seniorityöryhmä yhteistyökumppaneineen.


Perusnäyttelyn avajaiset 8.3.2018