Kuvassa nainen ja lapset katsovat puhelinta jossa on auki pyydä apua nappi

Pyydä apua –nappi on aloittanut toimintansa Porin perusturvan alueella

Pyydä apua –nappi on lapsiperheille suunnattu matalan kynnyksen sähköinen palvelukanava. Napin kautta kuka tahansa voi pyytää apua tai palvelua ja jättää yhteydenottopyynnön. Yhteydenottoon vastataan 1-3 arkipäivän kuluessa.

Kuvassa nainen ja lapset katsovat puhelinta jossa on auki pyydä apua nappi

Palvelu ei ole tarkoitettu akuuttien tai hätätilanteiden hoitoon vaan se on kanava huolien purkamiseen ja kiireettömän avun saamiseen. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi huoli lapsesta, ero- ja huoltajuusasiat, vanhempien jaksaminen ja talousasiat. Pyydä apua -nappi sähköisen sovelluksen kautta otetaan vastaan matalan kynnyksen avun ja tuen pyyntö.

Palvelun kautta ei pysty varaamaan tai peruuttamaan aikoja eikä sieltä voi tarkastella omia terveystietojaan.

–    Pyydä apua -nappi tarjoaa mahdollisuuden hakea apua omalta kotisohvalta käsin, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Nappia voi painaa, vaikka ei ihan tiedä mikä on hätänä tai kuka osaisi auttaa. Asiakas voi kertoa huolen aiheensa ja ammattilaiset järjestävät apua sen mukaan. Jotta apua haettaisiin jo varhaisessa vaiheessa, on tärkeää, että avun hakeminen tehdään mahdollisimman helpoksi, chat-koordinaattori Neea Mattsson kertoo.

Nettilomake löytyy osoitteesta: https://www.hyvis.fi/web/satakunta/pyyd%C3%A4-apua-pori#/ ja pori.fi -sivuilta perusturvan sosiaali ja perhepalveluiden sähköisen asioinnin linkeistä.

 


Kuvassa nainen ja lapset katsovat puhelinta jossa on auki pyydä apua nappi