Kartta vuodelta 1658 esittää maailman sellaisena kuin se silloin nähtiin

Satakunnan Museon Kartalla ollaan –näyttelyn teemana ovat vanhat kartat

Satakunnan Museon Salissa 27.4. avautuvan Kartalla ollaan –näyttelyn teemana ovat vanhat kartat. Näyttelyssä tutustutaan karttoihin ja kartografian historiaan 1400-luvulta aina nykypäivään asti. Esillä on karttoja, atlaksia eli kartastoja, karttapalloja sekä tutkimusretkiin ja navigointiin liittyvää aineistoa.

Kartta vuodelta 1658 esittää maailman sellaisena kuin se silloin nähtiin

Näyttelyssä on esillä aineistoa John Nurmisen Säätiön sekä Juha Nurmisen yksityiskokoelmista. Kokoelma on ensimmäistä kertaa esillä yleisölle tässä laajuudessa. Satakunnan Museon omista kokoelmista esitellään Satakunnan ja Porin karttoja. Kaiken kaikkiaan karttoja on esillä viitisenkymmentä.

Vanhat kartat ovat kuin taideteoksia, täynnä mielenkiintoisia ja kauniita yksityiskohtia ja niihin liittyviä tarinoita. Yksityiskohtia kartografeilla tai taiteilijoilla oli tapana piirtää kartan tyhjiin kohtiin ja marginaaleihin, mutta toisinaan myös koko kartta oli kauttaaltaan niitä täynnä, kuten vanhin näyttelyssä esiteltävä kartta, yli tuhat kuva-aihetta sisältävä Herefordin mappa mundi. Tämä alun perin 1300-luvun alussa valmistunut kartta sisältää yli tuhat kuvaa ja tekstejä, joiden lähteinä on käytetty Raamatun kertomuksia, antiikin maantieteellisiä kirjoituksia sekä ristiretkiajan lähteitä.

Joskus kartoissa oli myös tahallisia virheitä, joista yksi erikoisimmista on useissa kartoissa esiintyvä, Islannin lounaispuolella sijoitettu Frisland-niminen saari, jota monet merenkulkijat etsivät turhaan.

Länsimaisen kartografian isä on Klaudios Ptolemaios, 100-luvulla vaikuttanut astronomi, matemaatikko ja maantieteilijä Aleksandriasta. Hänen maantieteellinen pääteoksensa on noin vuonna 160 laadittu Geografike hyfegenis eli Geographia, joka on maantieteellinen opas ja kartasto koko tunnetusta maailmasta. Vaikka Ptolemaios oli tunnettu arabialaisten maantieteilijöiden keskuudessa, hänen käsikirjoituksensa löysivät tiensä Konstantinopolista Italiaan vasta 1400-luvulla. Ensimmäinen painettu maailmankartta sisältyy vuonna 1477 Bolognassa ilmestyneeseen versioon Ptolemaioksen Geographiasta.  Maailman kuvaaminen kartalle alkoi kehittyä nopeasti. 

Kirjapainotaidon ansiosta uusin tieto levisi nopeammin väestön keskuuteen. Löytöretket ja uusien kauppareittien etsiminen avasivat maailmaa Euroopan ulkopuolelle ja tarve uusien karttojen tuottamiseen kasvoi. Kartantekeminen kasvoi merkittäväksi liiketoiminnaksi.

Euroopan kartoille Suomi ilmestyi keskiajan lopulla samaan aikaan muun Pohjolan kanssa. Syrjäisen alueen kuvaaminen oli varhaisille kartografeille haastavaa. Maankohoamisen vuoksi meren ja mantereen suhde muuttui jatkuvasti ja rannikon kymmennettuhannet luodot ja saaret tekivät karttojen laatimisesta vaikeaa. Esimerkiksi 1480-luvulla saksalaisen Nicolaus Germanuksen laatimassa, Pohjolaa kuvaavassa kartassa, Suomen kautta kulkee mystinen maayhteys Grönlantiin.

Tunnetuin varhaista Suomea ja muita Pohjoismaita kuvaavista kartoista on piispa Olaus Magnuksen runsaasti kuvitettu Carta Marina vuodelta 1539. Kartalla on myös poliittinen ja uskonnollinen ulottuvuutensa, sillä Olaus Magnuksen, Ruotsin viimeisen katolisen piispan, tavoitteena oli osoittaa paaville ja katoliselle kirkolle, miten merkittävän alueen se menetti Kustaa Vaasan uskonpuhdistuksen myötä.

Näyttelyssä on esillä myös kartoittamiseen tarvittavia välineitä Maanmittauslaitoksen kokoelmista, muun muassa mittapöytä välineineen. Mittapöytätekniikka oli menetelmä, jota ensimmäiset varsinaiset maanmittarit käyttivät Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla. Mittapöytämittaus olikin 1600- luvulta aina 1900-luvulle asti eniten käytetty maanmittausmenetelmä.  Muun muassa isojako, teollistuminen, liikenneolosuhteiden kehittyminen ja kaupungistuminen ovat eri aikoina vauhdittaneet kartoitustyötä.

 


Kartta vuodelta 1658 esittää maailman sellaisena kuin se silloin nähtiin