Kuvituskuva merivedestä

Sinilevähavainnoista huolimatta uimaveden laatu Porin alueella hyvää

Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen uimarannoilta 15. elokuuta otettujen ja laboratoriossa tutkittujen valvontanäytteiden perusteella Kreetalan ja Lontoon uimarannoilla on laboratoriotutkimuksissa todettu sinilevää. Pääosin uimarantojen mikrobiologinen vedenlaatu on kuitenkin hyvää.

Kuvituskuva merivedestä

Sinilevähavaintoja on tehty Porissa myös Uniluodon, Lontoon, Ruutujärven, Joutsijärven ja Yyterin rannoilta. Yyterin näytevedessä todettiin silmämääräisesti hieman vihreitä hippuja. Mikroskopoinnin perusteella näytteessä todettiin jonkin verran myrkyllisiä sinileviä (suvut Planktothrix, Dolichospermum ja Aphanizomenon).

Vähäiset sinilevämäärät eivät aiheuta haittavaikutuksia, mutta uimareiden kannattaa noudattaa varovaisuutta ja tarkistaa veden laatu silmämääräisesti aina ennen uintia. Jos vedessä on havaittavissa runsaasti vihreitä levähiutaleita tai levämassaa, tulee uimista välttää.

Uimavesien laatua seurataan koko kesän kerran kuukaudessa otettavin vesinäyttein. Elokuun tulokset löytyvät tästä tiedostosta. Lisätietoja uimavesien laadusta saa terveysvalvonnan neuvontanumerosta 044 701 3353 (ma-pe klo 9-12) tai sähköpostista terveysvalvonta@pori.fi 

 


Kuvituskuva merivedestä