Päiväkotilaiset välitunnilla

Sivistystoimialan asiakasmaksuihin ja käytäntöihin muutoksia koronaepidemian vuoksi

Muutoksia maksukäytäntöihin sekä mahdollisiin hyvityksiin on laadittu kaupungin varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunnan- ja nuorison sekä kulttuurialan yksiköiden osalta.

Päiväkotilaiset välitunnilla

Porin kaupungin varhaiskasvatuksen huoltajille tarjotaan mahdollisuus maksuttomaan varhaiskasvatukseen lapsen ollessa pois varhaiskasvatuksesta 18.3. alkaen. Varhaiskasvatus on maksutonta, mikäli lapsi on ollut poissa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa ja lapsen poissaolosta on etukäteen ilmoitettu lapsen päiväkotiryhmään tai perhepäivähoitajalle. Päätös on voimassa niin kauan, kun valmiuslaki on voimassa.

Varhaiskasvatusyksikkö tiedottaa asiakkaille tarkemmin käytännön menettelyistä.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi myös iltapäivätoiminnan maksuja hyvitetään niin, että maaliskuun osalta hyvitetään puolen kuukauden maksu ja 1.4.2020 alkaen laskutetaan iltapäivätoiminnan maksu vain niiden lasten osalta, jotka osallistuvat kouluilla iltapäivätoimintaan. Niitä huoltajia, jotka pitävät lapsensa kotona, ei laskuteta.

Opetusyksikkö tiedottaa asiakkaille tarvittaessa tarkemmat käytännön menettelyt.

Palmgren-konservatorion ja taidekoulun osalta on siirrytty etäopetukseen, joten maksuhyvityksiä ei toistaiseksi ole tarpeen käsitellä.

Porin seudun kansalaisopiston osalta opetuksen keskeytyksen ajalta peruutetuista kursseista ei laskuteta ja verkon kautta maksaneille maksut palautetaan. Sellaisista kursseista, joista keskeytyksen takia jää puolet tai enemmän pitämättä voidaan hakemuksesta palauttaa kurssimaksusta 50 prosenttia. Alle 10 euron palautuksia ei makseta. Keskeytyksen aikana alkavat kurssit peruutetaan eikä niitä laskuteta.

Liikunta- ja nuorisoyksikön kausikortteihin pidennystä

Liikuntalaitosten aukiolojen rajoitusten myötä aikaan tai kertoihin perustuvien ennakkoon ostettujen tuotteiden käyttöaikaa tullaan pidentämään. Pidennys koskee seuraavia tuotteita ja ryhmiä:

  • Kuntosalien kuukausikortit (Noormarkun urheilutalo, Lavia) sekä skeittihallin kuukausikortti
  • Uimahallin vuosikortti, seniorikortti, sarjaliput sekä uimahallin sarjaranneke
  • Ohjatut vesiliikunta- ja kuntosaliryhmät
  • Erityisliikunnan liikuntaryhmät

Uimakoulujen osalta maksut palautetaan, mikäli niitä ei pidetä. Koska tuotteiden kirjo on laaja, liikunta- ja nuorisoyksikkö suunnittelee yksityiskohtaisemmin käyttöaikojen pidennykset. Asiakkaille tiedotetaan käytännön järjestelyistä tarkemmin.

Kulttuuriyksikössä useita muutoksia

Museokortin ylläpitäjä FMA Creation on jo ilmoittanut, että jo ostettujen museokorttien käyttöaikaa tullaan pidentämään valtioneuvoston määräämän sulkuajan keston verran. Satakunnan Museo ja Porin Taidemuseo toimivat omien kausikorttiensa kanssa samalla tavoin.

Pori Sinfonietta noudattaa käytänteissään sekä lippuvälittäjän (Ticketmaster) että Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n useiden jäsenorkestereiden käytänteitä yksittäisten konserttilippujen kohdalla. Yksittäisen konserttilipun ostajalle hyvitetään lipun hinta ilman toimituskuluja tai hän voi halutessaan vaihtaa lipun lahjakorttiin. 

Kausikorttien kohdalla Pori Sinfonietta noudattaa käytänteissään Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n useiden jäsenorkestereiden käytänteitä. Kausikorttilaisille korvataan peruuntuneita konsertteja vastaava summa Pori Sinfoniettan lahjakorteilla, jotka ovat voimassa yhden vuoden.  Lahjakortit käyvät vapaavalintaisiin Pori Sinfoniettan tuottamiin normaalihintaisiin konsertteihin tai syksyn 2020 kausikortin osamaksuksi. Viiden 31.5. mennessä peruuntuneen konsertin osalta  hyvitetään normaalihintaisesta kausikortista neljä yhden hengen lahjakorttia (á 25 €) ja eläkeläisten kausikortista kolme lahjakorttia (á 25 €). 

Osa asiakkaista on jo ilmoittanut haluavansa tukea orkesteria eikä ole ottanut hyvitystä, lipun hintaa tai lahjakortteja, vastaan.
Osa kevään konserteista mahdollisesti siirtyy syksyyn, jolloin nyt ostettu lippu käy siirrettyyn konserttiin. 

Porin lastenkulttuurikeskus hyvittää viikkotyöpajalaisille kevään kesken jääneestä kaudesta kolmen viikon työpajat syyskauden maksusta. Osallistujat saavat mahdollisuuden ennakkoilmoittautua syksyn työpajoihin kevätkesän aikana alennetuin hinnoin. Toteutumattomia työpajoja ei korvata maksupalautuksin.

Porin lastenkulttuurikeskus hyvittää ilmoittautuneille Värikylpylauantai-osallistujille kaikki peruutetut sekä toteutumattomat työpajat maaliskuulta toukokuulle. Perheillä on mahdollisuus varata itselleen veloituksetta saman verran Värikylpylauantai-työpajoja syksylle, kuin he olivat varanneet kevätkaudellekin.  Toteutumattomia työpajoja ei korvata maksupalautuksin. Kaikki hyvitysilmoittautumiset toteutetaan kevätkesän aikana.

Kulttuuriyksikkö tiedottaa asiakkaille tarkemmin käytännön toimintatavoista.


Päiväkotilaiset välitunnilla