Porisuhdeneuvoja-show 2022

Some-hitti Luukkone on täällä taas – nyt oman ohjelman kera

Porisuhdeneuvoja Luukkone nousi keväällä some-hitiksi ja nyt hän on palannut. Toki isompana kuin koskaan, sillä luvassa on The Porisuhdeneuvoja Show!

Porisuhdeneuvoja-show 2022

– Kansa toivoi lisää ja siihen huutoon vastattiin. Ihan samalla linjalla ei haluttu jatkaa, vaan tuoda jotain uutta ajatusta mukaan kokonaisuuteen. Mikä sen luonnollisempi jatkumo some-hitille olisi kuin oma ohjelma, hehkuttaa matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Tiina Lehtonen.

–  Ensimmäisellä kaudella autettiin soittajia, joilla ei oikein ollut Porisuhdetta, joten nyt on luontevaa mennä eteenpäin ja antaa neuvoja siihen, mitkä ovat toimivan Porisuhteen tukipilarit. Ajatus Porisuhdeneuvojan omasta show’sta syntyi, kun mietin, miten tehdä Luukkosesta aktiivisempi sekä tuoda mukaan aivan uusi tulokulma, jatkaa hahmon luonut Joonas Nordman.  

Luukkose omassa ohjelmassa esitellään Porisuhteen tärkeimmät tukipilarit viiden jakson aikana. Jaksojen teemoina ovat välittäminen, kommunikaatio, ainutlaatuisuus, koti ja onnellisuus.

– Ohjelman ensimmäinen osa on julkaistu rakastuporiin.fi-sivustolla.  Nyt viimeistään kannattaa ottaa tämä sivusto sekä Porin some-kanavat seurantaan, sillä ohjelmat tippuvat sinne tasaisesti parin viikon aikana. Luvassa on porimaista, mutta erinomaista viihdettä kesään, vinkkaa viestintä- ja markkinointisuunnittelija Marika Virtanen.

Joonas Nordmanin mukaan Porisuhdeneuvojan suosio perustuu paljolti siihen, että se poikkeaa täysin tavallisesta kuntamarkkinoinnista.

–  Oli kyse sitten mainonnasta, tv-tuotannosta tai mistä tahansa, niin se, joka onnistuu muuttamaan pelin, hallitsee ilmatilaa pitkään. Tämä on ollut erityisen rakas projekti, koska minulla on Poriin vahvat siteet. Vaikka muutin kaupungista 15 vuotta sitten, olen edelleen porilainen, ja sellaiseksi minut muuallakin aina ensimmäiseksi mielletään. Suuri kiitos rohkeudesta Porin kaupungille sekä aivan erityisesti hahmon esikuvalle. Aino-Maija on Suomen kovin muija, kuittaa Nordman.

Porin kaupunki on toteuttanut kampanjan yhteistyössä Joonas Nordmanin, Luovatoimisto Staartin ja Koju Film Companyn kanssa. Alkuvuodesta toteutettu kampanjan ensimmäinen osa oli huikea menestys, ja videot saivat pelkästään kaupungin omissa kanavissa noin neljä miljoonaa katselukertaa.


Porisuhdeneuvoja-show 2022