Keinutuoli

SuomiAreena-ranta rakentuu lahjoitetuista tuoleista – Tuo oma tuolisi!

Tuoli-projekti osallistaa kaupunkilaiset luomaan yhteisöllisen katsomo-alueen SuomiAreena-rantaan.

Keinutuoli

Mukaan tuoli-projektiin voi osallistua lahjoittamalla tuolin, jakkaran tai penkin Etelärannan uudelle SuomiAreena-rannan tapahtuma-alueelle. Kaikki tuolit lahjoitetaan tapahtuman jälkeen SPR:n Kontille. 

– Meillä on vaatimuksena vain se, että tuoli on ehjä ja sillä on käyttöikää jäljellä. Pesemme ja huollamme tuolit tapahtumaa varten vielä kuntoon. Toivomme myös jokaisen lahjoittajan kertovan meille tuolin tarinan: Mistä tuoli on peräisin ja liittyykö tuoliin jotain muistoja tai tarinoita, kertoo SuomiAreenan tuottaja Tiina Lehtonen Porin kaupungilta.

Projektin innostajana on toiminut Porin kaupungin uusi osallisuus- ja vuorovaikutusmalli sekä SuomiAreena-tiimin halu tehdä Etelärantaan jotakin uutta. Lisäksi tuoli-projekti dokumentoidaan ammattikorkeakoulun lopputyöksi, joka helpotti projektin käynnistämistä.

– SuomiAreenan ennakkoluulottomuus ja kokeilunhalu on täydellinen paikka kokeilla uutta. Tapahtuman teemana on tänä vuonna muun muassa vastuullisuus, josta ajatus lopputyöhön ja kierrätysteemaisen katsomoalueen rakentamiseen tuli. Tuoli-projekti on kaupunkilaisten, SuomiAreenan ja Porin kaupungin yhteinen projekti, kertoo lopputyön tekijä Neea Kähkönen

Tuolien keräystempaus järjestetään Porilaine peräkonttikirppis-tapahtumassa kauppakeskus Puuvillan pihassa lauantaina 19. toukokuuta kello 9-14. MTV Uutisten toimittaja Antti Tuuri tulee paikanpäälle ja lahjoittaa projektiin tv:stä tutun tuolin johon liittyy hauska tarina. 

– Toivomme porilaisten ryhtyvän talkoisiin kanssamme ja lahjoittavan tuoleja. Katsomoalue on käytössä tapahtumassa 16.-20. heinäkuuta. Siellä voi tulla ihastelemaan SuomiAreenan ohjelmaa sekä upeaa katsomoa, jossa tuolien tarinat ovat myös nähtävillä, kertoo Lehtonen.

 


Keinutuoli