Vanhuspalveluiden yksikkö Himmeli

Suunnitelma Himmelin muuttamisesta sote- ja gero-keskukseksi hyväksyttiin

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Himmeli-työryhmän loppuraportissa esitetyt toimenpiteet Himmelin kehittämistä varten. Himmelin on tarkoitus avata uuteen käyttöön sote- ja gero-keskuksena viimeistään 1. tammikuuta 2023.

Vanhuspalveluiden yksikkö Himmeli

Himmelin jatkovalmistelu etenee rakennushistoriaselvityksen tekemisellä tarkemman suunnittelutyön pohjaksi sekä asiantuntevan arkkitehdin valitsemisella peruskorjauksen suunnitteluun. Peruskorjauksen oletettu kestoaika on 1,5–2 vuotta, jonka jälkeen sote- ja gero-keskus Himmeli voisi aloittaa toimintansa.

Himmeli-työryhmän puheenjohtaja ja palveluliikelaitoksen johtaja Marjukka Palin nimettiin johtamaan ja koordinoimaan Himmelin valmistelutyötä oman virkansa ohella.

Kaupunginhallitus määräsi Sampolan palvelukeskus Oy:n pyytämään kaupunginhallitukselta tarvittavat omistajan ennakkokäsitykset ennen peruskorjaushankkeen käynnistämistä. Lisäksi peruskorjaushanketta varten tulee anoa sosiaali- ja terveysministeriöltä sote-investointeja ja ulkoistuksia koskevan niin sanotun rajoituslain mukainen lupa. Lupa-anomus saatetaan kaupunginhallituksen käsittelyyn.


Vanhuspalveluiden yksikkö Himmeli