Taavi-silta kuvattuna Etelärannasta Kirjurinluodon suuntaan

Taavi-silta saapuu Etelärantaan ensi viikolla

Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävän Taavi-sillan asennustyöt käynnistyvät vappuviikolla. Myös Raumanjuovan yli kulkevan Niittäjänsillan asentaminen aloitetaan lähiviikkoina.

Taavi-silta kuvattuna Etelärannasta Kirjurinluodon suuntaan

– Taavi-siltaa lähdetään hinaamaan Pihlavanlahdelta kohti keskustaa maanantaina aamulla. Mikäli kuljetus sujuu ongelmitta, saadaan silta asennettua paikoilleen näillä näkymin tiistaipäivän aikana, kertoo maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen Porin kaupungilta.

Myös Kirjurinluodon edustan suihkulähde on tarkoitus saada toimintaan vielä ennen vappua. Taavi-sillan venepaikkojen poijut tuodaan paikoilleen myöhemmin keväällä, samassa yhteydessä Jokisataman muiden venelaitureiden kanssa.

Karjarannan asuntomessualueen ja Hevosluodon yhdistävän Niittäjänsillan asentaminen alkaa vapun jälkeisellä viikolla. Viidestä osasta koostuvan sillan osat lasketaan jokeen nosturilla, jonka jälkeen ne hinataan paikoilleen ja kootaan. Niittäjänsillan arvioidaan olevan käyttökunnossa viimeistään tiistaina 5. toukokuuta.


Taavi-silta kuvattuna Etelärannasta Kirjurinluodon suuntaan