Taidetestaajat

Taidetestaajat lisää nuorten osallisuutta ja taidesivistystä myös Satakunnassa

Taidetestaajat mahdollistaa kulttuurin kokemisen kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille. Lokakuussa käynnistyvät Taidetestaajat-hankkeen maakunnalliset vierailut Satakunnassa. Yli tuhat satakuntalaista kasiluokkalaista nuorta vierailee Porin taidemuseossa lukuvuoden aikana.

Taidetestaajat

Kranttu, nautiskelija vai taideahmatti? Taidetestaajissa nuoret saavat taidekriitikon vallan

Taidetestaajien vierailukohteeksi valitussa Porin taidemuseossa kasiluokkalaiset kokevat nykytaiteen jännittävän ja globaalin maailman kahdessa eri näyttelyssä. Nuoret saavat taidemuseossa taidekriitikon vallan ja pureutuvat taiteeseen aktiivisesti, monipuolisesti tutkien ja itse tehden. Taidetestaajat myös työskentelevät taidemuseon Jotakin henkilökohtaista – Uusia kysymyksiä MG-kokoelmalle -näyttelyssä ja tuovat siihen oman näkökulmansa jakamalla meille jotakin itsestään. Näyttely elää ja muuttuu kasien vierailujen myötä. Taidemuseovierailu on nuorille väylä ilmaista omia mielipiteitään taiteesta, taidelaitokselle vierailut ovat upea tilaisuus päästä kiinni 14–15-vuotiaiden nuorten mielenmaisemaan.

Taidetestaajien toinen maakunnallinen esitys Satakunnassa on vieraileva orkesteri UMO, jonka konsertissa etsitään vastauksia eriskummalliseen kysymykseen ”mikä Moog/mood muka?”. UMO Helsinki Jazz Orchestran konsertissa vierailee tammikuussa 2020 noin 1000 kahdeksasluokkalaista ja 80 opettajaa.

 

Mikä on Taidetestaajat-hanke?

Kulttuurin suurhanke tarjoaa korkeatasoisia taide-elämyksiä kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja vie taiteen äärelle noin 180 000 nuorta vuosien 2017–2020 aikana. Käynnissä oleva lukukausi on viimeinen. Taidetestaajissa nuoret tekevät yhden taidevierailun omassa maakunnassaan ja yhden pääkaupunkiseudulle.

Alueellinen ja sosiaalinen yhdenvertaisuus sekä nuorten kulttuuriset oikeudet toteutuvat hankkeessa, sillä koulut ovat mukana lähdes sataprosenttisesti. Taidevierailut tarjotaan kouluille valmiina kokonaisuuksina, joihin kuuluu ennakkotehtävät eli etkot, taidevierailu ja siihen liittyvät jatkotehtävät sekä kokemuksen arviointi erityisen sovelluksen avulla. Taidetestaajien rahoitus kattaa matkakustannukset ja pääsyliput taidekohteisiin.

Taidetestaajat vastaa opetussuunnitelman tavoitteisiin koulujen ulkopuolella tapahtuvasta ilmiöoppimisesta sekä tukee laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Nuorille tarjotaan elämyksiä, joita he eivät pääsisi muuten kokemaan. Hanke on kahden toimintavuotensa aikana osoittanut tarpeellisuutensa koulujen taidesivistyksen ja -osaamisen sekä demokratia- ja kansalaiskasvatustyön tukena.

Hankkeen rahoittavat Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja sitä koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Porissa Taidetestaajia koordinoi Porin lastenkulttuurikeskus. Lisätiedot ja nuorten arvioita voi lukea osoitteessa: www.taidetestaajat.fi

Lisätiedot:

Outi Lähteenlahti | Satakunnan aluekoordinaattori | Taidetestaajat-hanke | satakunta@taidetestaajat.fi | 044 701 4415 | Porin lastenkulttuurikeskus

Mirja Ramstedt-Salonen | pedagogisten palveluiden intendentti | mirja.ramstedt-salonen@pori.fi | 044 701 1119 | Porin taidemuseo


Taidetestaajat