Gallen-Kallelankatu torilta päin

Torin ympäristö laajenee kävelykaduksi – bussien reiteissä pieniä muutoksia

Asuntomessujen ajaksi osa Antinkatua ja Gallen-Kallelankatua muuttuu kävelykaduksi. Ravintolat saavat laajentaa terassejaan ja ihmiset pääsevät nauttimaan autottomasta ympäristöstä.

Gallen-Kallelankatu torilta päin

 

– Antinkatu suljetaan liikenteeltä 4. heinäkuuta Pohjoiskauppatorin ja Valtakadun väliltä sekä Gallen-Kallelankatu torin puoleisesta päästä noin puoleenväliin Pohjoispuistoon ulottuvaa korttelia. Alue aukeaa jälleen 8. elokuuta autoliikenteelle, toteaa liikennesuunnitteluinsinööri Eija Riihimäki Porin kaupungilta.

Uuden kävelykadun toivotaan tuovan enemmän väkeä keskustaan nauttimaan superkesän vilskeestä. Samalla voi piipahtaa vaikka iltatorilla, jotka järjestetään torstaisin 5., 12. ja 26. heinäkuuta sekä elokuun 2. päivä kello 15-18.

Bussien reitit vaihtuvat

Antinkadun ja Gallen-Kallelankadun sulkeminen autoliikenteeltä muuttaa myös linja-autojen reittejä kauppatorin ympärillä. Bussiliikenne kulkee lähtiessään torin laitureilta Antinkadun sijaan Pohjoiskauppatorin kautta. 

Keskustaan tuleva liikenne pysyy aika lailla samanlaisena, mutta pois suuntaavassa, varsinkin Itä-Porin ja Ulvilan suuntaan lähtevässä liikenteessä on muutoksia. Nämä bussit kulkevat puiston sijaan Isolinnankadun kautta normaaleille reiteilleen.

– Kannattaa ladata Kyyti likel -sovellus puhelimeen. Siitä näkee reaaliaikaisesti, mistä bussit kulkevat ja myös reitit päivittyvät sinne. Superkesänä on jonkin verran muutoksia reiteissä, joten sovelluksesta on helppo tarkistaa ne, kehottaa liikennesuunnittelija Matti Järvinen Porin kaupungilta.

Linja-autot liikennöivät syksyn aikataulujen ja reittien mukaisesti taas 8. elokuuta 2018 alkaen.

 


Linja-autojen reittikartta


Gallen-Kallelankatu torilta päin