Pori Sinfonietta

Torstaina juhlitaan 80-vuotiasta Pori Sinfoniettaa

Pori Sinfoniettan huhtikuu päättyy juhlaviin tunnelmiin, kun torstaina 26.4. vuorossa on orkesterin 80-vuotisjuhlakonsertti. Konsertin johtaa Janne Nisonen ja solistina esiintyy huippupianisti Paavali Jumppanen. "Perusteena ohjelmavalinnalle oli, että soitetaan ainoastaan hyvää musiikkia!" Nisonen kertoo.

Pori Sinfonietta

Juhlailta avataan Outi Tarkiaisen Joye-fanfaarilla. Teos kuultiin ensimmäisen kerran viime vuoden itsenäisyyspäivän juhlassa, johon Pori Sinfonietta tilasi teoksen säveltäjältä.

Tämän jälkeen pianosolisti Paavali Jumppanen astuu estradille. Johannes Brahmsin toinen pianokonsertto on neliosainen, sinfoniaa muistuttava mahtava teos, joka tarjoaa solistille mahdollisuuden päästä näyttämään koko taitojen kirjon. Jotkut soittajat pitävät teosta yhtenä vaikeimmista pianokonsertoista koskaan. ”Se vaatii vuosikausien harjoittelua ja omistautumista soittajalta”, Jumppanen kertoo.

Ilta päätetään sinfoniaan. Felix Mendelssohnin kolmas sinfonia on säveltäjän Skotlannin-matkojen inspiroima teos vuodelta 1842. ”Skottilaisen” musiikki aaltoilee hillitystä surumielisyydestä dramaattisiin myrskyn ryöpsähdyksiin voitokkaan juhlallisten osuuksien luodessa kontrastia.

Ylikapellimestarimme Janne Nisonen johtaa konsertin. Nisonen on yksi Suomen monipuolisimmista muusikoista. Hänet voi nähdä niin kapellimestarina, konserttimestarina, liidaajana, viulusolistina kuin kamarimuusikkonakin. Pori Sinfoniettan lisäksi Nisonen on johtanut muun muassa Tapiola Sinfoniettaa, Helsingin kaupunginorkesteria, Deutsche Kammerphilharmonieta, Avantia ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria. Tapiola Sinfoniettan I konserttimestarina Nisonen on toiminut vuodesta 2007 alkaen.

Paavali Jumppanen on yksi ikäpolvensa aktiivisimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä suomalais-pianisteista. Kansainvälisen solistiuransa lisäksi Jumppanen on suosittu opettaja, joka on toiminut mm. kotikaupunkinsa Espoon Musiikkiopistossa pianon ja kamarimusiikin lehtorina ja Sibelius-Akatemian vierailevana professorina. Vuodesta 2015 hän on toiminut kansainvälisen PianoEspoo-festivaalin taiteellisena johtajana.

Porin kaupunginorkesteri syntyi 80 vuotta sitten 25.4.1938, kun Porin orkesteriyhdistyksen ja Porin työväenorkesterin soittajistot oli yhdistetty. Orkesterista tuli musiikkilautakunnan alainen kunnallinen orkesteri 24.5.1955 ja se kuului ensimmäisiin kunnallistettuihin orkestereihin Suomessa. Vuodesta 1966 orkesteri on ollut Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsen eli yhdistyksen alkuajoista lähtien.

1970-luvulla orkesteri kasvoi pienestä runko-orkesterista 28 ammattimuusikon orkesteriksi. Tällä hetkellä orkesterissa on 31 muusikkoa. Pori Sinfoniettaksi Porin kaupunginorkesteria alettiin kutsua vuonna 1993.

Porin kaupunginorkesterin ja Pori Sinfoniettan kapellimestareina, taiteellisina johtajina tai ylikapellimestareina ovat toimineet Ole Edgren, Jussi Huuhtanen (va.), Kalervo Tuukkanen, Yrjö Tuukkanen (va.), Arvo Airaksinen, Juhani Numminen, Hannu Koivula, Juhani Lamminmäki, Ari Rasilainen, Petri Sakari (taiteellinen koordinaattori), Jukka Iisakkila, Jan Söderblom ja Janne Nisonen. Syksyllä 2018 Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina aloittaa Tibor Bogányi.
 

PORI SINFONIETTA 80 V.
26.4. torstai klo 19
Promenadisali

Janne Nisonen, kapellimestari
Paavali Jumppanen, piano

Outi Tarkiainen: Joye-fanfaari
Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 2
Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 3 “Skottilainen”

Liput 25 / 20 / 7,50 € Ticketmasterista


Pori Sinfonietta