Tuorsniemen koulun Vihreä lippu

Tuorsniemen koulu palkittiin ympäristötyöstään Vihreällä lipulla

Tuorsniemen koululle on myönnetty Vihreä lippu osoitukseksi korkeatasoisesta, suunnitelmallisesta ja osallistavasta ympäristökasvatustyöstä. Tunnustuksen myönsi ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi.

Tuorsniemen koulun Vihreä lippu

Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti. Vihreässä lipussa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan, yhdessä opettajien ja kasvattajien kanssa. Samalla he saavat kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja ympäristöongelmien ratkaisuista.

– Koulussamme toimii eri luokkien oppilaista koottu Vihreä lippu -ympäristöraati, joka ohjaavan opettajan johdolla suunnittelee, toteuttaa ja arvioi ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen huomioimista koulussamme, kertoo rehtori Tiina Tenho Tuorsniemen koulusta.

Projektivuoden aikana Tuorsniemen koulussa Vihreän lipun teemoja käsiteltiin monipuolisesti opetuksessa sekä erilaisin ikätasoisin puuhin ja tempauksin. Menneitä tapahtumia ja toimintoja kertaa luokanopettaja Christian Jämsä Vihreä lippu -raadin ohjaava opettaja.

– Rakensimme koulun pihalle liikenneradan, jossa oppilaat pääsivät testaamaan tietoaan tai taitoaan polkupyörän käytössä. Monialainen oppimiskokonaisuus toteutettiin lähiympäristöteemalla. Viikon aikana muun muassa keräsimme Länsi-Porin alueelta vesinäytteitä, joiden bakteeripitoisuuksia testasimme koululla. Toteutimme myös Itämeri-näyttelyn, jossa esiteltiin Selkämeren ekosysteemiä.

Vihreä lippu -projektin myötä Tuorsniemen koulusta kehittyi aidosti luonnonläheinen koulu, joka jatkossakin toteuttaa ympäristökasvatusta osana koulun arkea ja vastuullista toimintaa luonnon hyväksi.

– Pyrimme kaikissa toiminnoissamme vähentämään ympäristökuormitusta. Esimerkiksi pakkaamme retkieväät oppilaiden tuomiin rasioihin ja ylläpidämme löytötavaroista nettikansiota, jotta tavarat päätyvät oikeille omistajilleen roskiksen sijaan. Myös koulumme välineistöstä ja yhteisestä omaisuudesta pidetään yhdessä huolta, Jämsä sanoo.

Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa, joka toimii 68 maassa. Suomessa Vihreässä lipussa on mukana jo 85 000 lasta ja nuorta sekä 10 800 opettajaa ja kasvattajaa. Porin kaupungin peruskouluista myös Kalaholman koululle on myönnetty Vihreä lippu.

 


Tuorsniemen koulun Vihreä lippu