väriä syksyyn

Väriä syksyyn Jukka Iisakkilan johdolla

Pori Sinfoniettan marraskuu käynnistyy orkesterin entisen kapellimestarin Jukka Iisakkilan johdolla. Väriä syksyyn -konsertissa kuullaan nimensä mukaisesti värikäs kattaus musiikkia eri maista ja eri aikakausilta.

väriä syksyyn

Konsertti avataan Jukka-Pekka Lehdon (s. 1958) Mu Pori -orkesterisarjan (2017) kolmannella osalla Aerobinen fanfaari. Paikallishistoriasta aiheensa ammentava sarja oli Sibeliuksen seuraajat-hankkeen mahdollistama tilaussävellys, joka sai kantaesityksensä syksyllä 2017 Pori Sinfoniettan esittämänä. Orkesterin huilistina soittava Lehto täytti juuri 60 vuotta, ja merkkipäivän kunniaksi orkesteri soittaa hänen musiikkiaan.  

Sopraano Vilja Riutamaa tulkitsee konsertissa W. A. Mozartin (1756–1791) aarioita. Niitä kuullaan kolme säveltäjän uran eri vaiheilta. Baldassare Galuppin oopperassa Le nozze di Dorinda kullaan Mozartin säveltämä aaria Voi avete un cor fedele vuodelta 1775. Mozart sävelsi usein lisäyksiä olemassa oleviin oopperoihin, kuten tämänkin teoksen kohdalla. Pupille amate on aaria vuonna 1772 kantaesitetystä oopperasta Lucio Silla, jonka Mozart sävelsi 16-vuotiaana. Viimeisenä Mozartin teoksista kuullaan vuonna 1789 sävelletty Schon lacht der holde Frühling, joka on alun perin sävelletty itsenäiseksi konserttiaariaksi.

Latvia täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlan kunniaksi Pori Sinfonietta soittaa maan tunnetuimpiin säveltäjiin kuuluvan Pēteris Vasksin musiikkia. Vasksin tuotanto on saanut vaikutteita muun muassa latvialaisesta kansanmusiikista ja minimalismista. Cantabile (1979) on sävelletty jousille, ja Vasks kuvailee sen tavoittelevan ”hurmioitunutta tunnetta luonnon kauneudesta”.

Ilta päätetään sinfoniaan. Arthur Honegger (1892–1955) sävelsi viisi sinfoniaa, ja tässä konsertissa niistä kuullaan neljäs, lisänimeltään ”Baselin ilot” (1946). Honeggerin musiikkia leimaavat dynaamisuus, lyhyehköt melodiat, sointivärien tutkailu sekä dissonanssit.

 

Väriä syksyyn
1.11. torstai klo 19
Promenadisali

Jukka Iisakkila, kapellimestari
Vilja Riutamaa, sopraano

Jukka-Pekka Lehto: Aerobinen fanfaari orkesterisarjasta Mu Pori
W. A. Mozart: Voi avete un cor fedele, K 217
W. A. Mozart: Pupille amate oopperasta Lucio Silla
Pēteris Vasks: Cantabile
W. A. Mozart: Schon lacht der holde Frühling, K 580
Arthur Honegger: Sinfonia nro 4 ”Baselin ilot”

Liput: 25 / 20 / 7,50 € (sis. Ticketmasterin toimitusmaksun), Kausikortti & 10-kortti

Palmgren Promenadissa -aulasoitto klo 18.30.


väriä syksyyn