Jalkapalloja ja lapsia

Vielä ehtii hakemaan taloudellista tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen

Porin kaupunki on jakanut lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin taloudellista tukea reilun vuoden verran. Loppuerä tuesta on nyt haettavissa.

Jalkapalloja ja lapsia

Tukea voi hakea porilaisessa urheiluseurassa harrastavan 7-15-vuotiaan porilaisen lapsen tai nuoren perhe. Kyseessä voi olla uusi tai jo olemassa oleva harrastus. 

– Harrastus on erittäin tärkeä osa lasten ja nuorten elämää ja erityisesti tässä hankalassa tilanteessa harrastuksen merkitys korostuu. Lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen perheen taloudellista haasteista huolimatta on tärkeää ja siksi onkin ollut hienoa, että meillä on ollut tähän mahdollisuus AVI:n myöntämän avustuksen turvin, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti Porin kaupungilta.

Tukea voi hakea 28.2.2021 mennessä osoitteessa pori.fi/tukiharrastamiseen. Päätöksen jälkeen tuki maksetaan suoraan seuralle, missä tukea saava lapsi tai nuori harrastaa. Seura kohdentaa tukisumman suoraan tuen saajan harrastuskustannuksiin. Ne hakemukset, joille ei tässä haussa riitä tukea, huomioidaan lasten ja nuorten harrastusrahaston seuraavalla hakukierroksella.

Perheitä tuetaan Lounais-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä 20 000 euron erityisavustuksella. Tällä hakukierroksella jaetaan loppuerä tuesta. Hakuprosessi toteutetaan yhteistyössä Lasten ja nuorten harrastusrahaston kanssa. 

– Kumpaakin tukea haetaan samalla lomakkeella, mutta rahat jaetaan eri kukkaroista ja eri menettelyillä. Viime haussa esimerkiksi joidenkin hakijoiden kohdalla kaupungin myöntämistä rahoista maksettiin seuramaksu ja harrastusrahastosta myönnettiin tietty summa urheiluvälineiden hankintaan. Vaikka kaupungin jakamana erityisavustus loppuu, Satakunnan yhteisökeskuksen Lasten ja nuorten harrastusrahasto jatkaa toimintaansa ja sitä kautta voi jatkossakin hakea tukea aina höntsäilystä kilpatason harrastuksiin. Rahastosta voi hakea tukea myös kulttuuri- ja muihin harrastuksiin liikunnan ohella, muun muassa Tiedekoulun osallistumismaksuihin, korostaa Satakunnan yhteisökeskuksen toiminnanjohtaja Milja Karjalainen.

Satakunnan yhteisökeskus, MLL Satakunnan piiri, Porin Pelastakaa Lapset ry sekä Porin ev.lut. seurakuntayhtymä ovat perustaneet Lasten ja nuorten harrastusrahaston.

 


Jalkapalloja ja lapsia