Isomäki Areena kesällä

Viilennystä tarjonnut Isomäki Areena keräsi kävijöitä viikonloppuna

Pori tarjosi viilentymismahdollisuuden kesähelteiden koettelemille asukkaille viikonloppuna 26.–28. heinäkuuta avaamalla Isomäki Areenan ovet yleisölle. Pitkät hellejaksot jakavat mielipiteitä. Monille kyseessä on kesän parasta aikaa, kun taas jotkut kokevat hellejaksot varsin tukalina.

Isomäki Areena kesällä

Hallimestari Jani Rantasen mukaan kävijöitä riitti Isomäki Areenalla jokaisena päivänä.

– Halliin löysi tiensä päivittäin noin 40 henkeä. Lisäksi viikonloppuna pelatun Pori Cupin myötä halliin kokoontui viilentymään arviolta noin 150 pelaajaa valmentajineen. Palaute oli positiivista, kun halli tarjosi paikan viilentyä esimerkiksi sellaisille, joilla ei vastaavaa mahdollisuutta ole kotona, Rantanen selventää.

Rantasen mukaan kaupunki tarjoaa viilentymismahdollisuuden tilanteen mukaan myös jatkossa.

– Lisäksi Porin Ässien harjoitukset ovat alkamassa, joten hallin ovet ovat auki päivittäin, Rantanen muistuttaa.

Kuumalla säällä kannattaa myös viilentyä esimerkiksi maauimalassa, joka on auki 18. elokuuta asti. Porin monilla uimarannoilla uiminen jatkuu toki pidempään.


Isomäki Areena kesällä