Kuvituskuva

WinNovalle 700 000 euron lisämääräraha ammatillisen koulutuksen hyvän laadun edelleen varmistamiseksi

Porin kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää 700 000 euron määrärahalisäyksen vuoden 2018 talousarvioon. Esityksen mukaan määräraha osoitetaan Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan eläkemeno- ja varhaiseläkeperusteisiin maksujen katteeksi.

Kuvituskuva

Kaupunginhallitus edellyttää, että määräraha käytetään ammatillisen koulutuksen hyvän laadun edelleen takaamiseksi; työllisyysasteen nostamiseksi, nuorisotakuun toteuttamiseksi ja sen varmistamiseksi, että mahdollisimman moni pääsee koulutuksen piiriin. WinNovan tulee toimittaa tilivuoden 2018 päätyttyä kaupunginhallitukselle selvitys määrärahan käyttämisestä.

Vuotta 2019 koskeva vastaava määräraha otetaan huomioon vuoden 2019 talousarviossa.

Porin kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan 12. maaliskuuta. Päätös oli yksimielinen.


Kuvituskuva