Y-symboli Yyterin risteyksessä

Y-symboli nousee Yyterin risteykseen

Noin seitsemän metriä korkea Y-symboli, nousee tänään torstaina 13.12. Yyteriin kääntyvään risteykseen.

Y-symboli Yyterin risteyksessä

Tilataideteosta pääsee ihailemaan paikallaan torstai-iltapäivän aikana.

– Y-symboli on kruunullinen Porin oman fontin mukainen kirjain, joka johdattaa Yyteriin haluavat oikeaan paikkaan. Teokseen tullaan laittamaan Pori Energian toimesta vielä valaistus tammikuun alussa, toteaa Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.

Kyseessä ei ole ihan pieni tilateos, sillä teos painaa noin kolme tonnia. Se on valmistettu merialumiinista. Teos tarvitsee ympärilleen arvoisensa maisemat, joten risteysaluetta siistitään ja muotoillaan parhaillaan.

– Tarkoituksena on maisemoida aluetta niin, että alueesta muodostuu eräänlainen sisääntuloportti Yyterin ainutlaatuiselle dyynirannalle. Ensimmäisen vaiheen maisemointityöt saadaan valmiiksi vielä tämän vuoden aikana ja alue viimeistellään ensi keväänä, sanoo erityisasiantuntija Matti Lankiniemi.

Tilateoksen on suunnitellut mainostoimisto Staart. Teknisen suunnittelun ja valmistuksen on tehnyt K.T.Tähtinen Oy.


Y-symboli Yyterin risteyksessä