Luatanen, jossa ruokaa

Ylimääräinen avustushaku ruoka-aputoimintaan Porin alueen järjestöille

Ruoka-apua jakavien järjestöjen toimintaedellytykset ovat heikentyneet kasvaneiden kustannusten ja ruoka-avuntarvitsijamäärien myötä. Kaupunginhallitus päätti avata ylimääräisen avustushaun ruoka-aputoimintaa Porin alueella harjoittaville järjestöille.

Luatanen, jossa ruokaa

Ruoka-apua jakavat järjestöt ovat kertoneet, että järjestöjen edellytykset ruoka-avun jakamiseen ovat heikentyneet kasvavien kustannusten vuoksi. Myös ruuan riittävyyden suhteen on haasteita, sillä ruoka-apua hakevien lukumäärä on noussut viime aikoina Ukrainan pakolaisten myötä, ja avuntarvitsijoiden määrän odotetaan kasvavan edelleen talven aikana muun muassa kohonneiden energia- ja elintarvikekustannusten myötä. Lisäksi vuosittain myönnettävät toiminta-avustukset, joiden turvin ruoka-aputoimintaa harjoittavat järjestöt toimivat, tulevat hakuun marraskuussa ja avustuspäätösten jälkeen maksuun vasta maaliskuussa.

–Nyt myönnetty ylimääräinen avustushaku varmistaa järjestöjen toimintaedellytykset ja häiriöttömän toiminnan myös vuoden vaihteen yli, kaupunginhallituksen johtaja Arja Laulainen tiivistää.

Avustusta voi hakea 12.10.2022 klo 15:00 mennessä lähettämällä osoitteeseen kirjaamo@pori.fi vapaamuotoisen hakemuksen, joka sisältää myös tilikohtaisen tuloslaskelman ajalta tammi–elokuu 2022.

Avustusjärjestöistä Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry on jo toimittanut kaupungille avustushakemuksen, ja todennut taloudellisen tilanteensa ja ruoka-aputoimintansa olevan kriittisessä tilanteessa. Siksi kaupunginhallitus päätti myöntää järjestölle 10 000 euroa avustuksen, joka maksetaan välittömästi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ja joka otetaan huomioon lisäavustuksia myönnettäessä.


Luatanen, jossa ruokaa